Tervetuloa kisaamaan!

KOTIVESIULTRA on nettikilpailu melojille

1. Kilpailulajeja on kaksi:

A. 100km

B. 24h

2. Kilpailusarjoja on kaksi:

A. Kilpasarja

B. Joki- ja retkisarja

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Artisan Millenium - uusintakoeajo



Olen melonut muiden retkien ohella Artisan Milleniumilla kolme satasen kisaa. Tänä vuonna olen Artisania uittanut vain kerran keväällä. Nyt syksyllä on kuitenkin tullut kirjoiteltua sujuvasti Artisanin Milleniumista uutta 5G:tä odotellessa. Tänään kävin verestämässä tuntumaa merellä.

Ajattelin käydä kiertelemässä Suomenlinnan ympäristöä. Merisumu alkoi valua kohti mannerta ollessani keskellä Kruununvuorenselkää. Suomelinna alkoi jo kadota sumuuun. En halunnut veneiden ja väylien joukkoon 10 metrin näkyvyydessä, joten kaarsin kohti Korkeasaarta. Heitin urbaanin kierroksen Merihaka-Hakaniemi-Tokoinlahti-Töölönlahti. Sellainen urbaanibetoniviidakko on Helsinki, että kajakilla pääsee keskustaan.

Artisan kulki koleissa vesissäkin niinkuin olinkin muistellut. Meno oli aivan ilmaista vauhdissa 7,5kmh. Ponnistuksen lisäys rentoon retkivauhtiin ja vauhti oli 8-8,5kmh. Artisan kulki kauniisti 9kmh ympärillä lenkkiponnistuksella. Tässä vauhdissa alkoi jo paita kastua, mutta tuntui mukavalta. Kyllä sen yli kympinkin hetkellisesti rynnisti, mutta sitten alkoi tulla noutaja nopeasti.

Jalkojen asento löytyi itseasiassa paremmin kuin olin muistellut/kirjoittanut. Suurikokoinen jalkatuki tuntui hyvältä, mutta sen saranointi häiritsi. Saadakseen jalkoja mukaan piti pohjetta kuormittaa. Olin ehtinyt mieltyä kovasti XP18:n kantapoljentaan. Kansi vanhassa Artisanissa on liian leveä. Nyrkki hakkasi kanteen ihan liian usein ja melaa piti kuljettaa loivemmalla kulmalla kuin olisin halunnut. Myönnän, että kokeilin nyt hieman nomraalia lyhyempää melaa. Tämän lenkin heitin Lendalin Kinetic Touringilla 210cm.

Artisan on suuritilavuuksinen retkikajakki. Se kulkee tyhjänä kevyesti, mutta supersuuri ohjaamo yhdistettynä korkealla kelluviin kantteihin tekee kallistuksista huteria (siis jos vertaa esim Greenland T:hen). Kiikkerä se ei missään nimessä ole, mutta selkeää ohjaamo- ja ohjaustuntumaa ei ole.

Lievistä negaatioista huolimatta erittäin hauska yhdistelmä retkikajakkia ja pitkien hitaiden lenkkien menopeliä. Jos uudessa Artisan 5G:ssä melan saa veteen lähempänä runkoa niin ollaan jo pitkällä (niin ne kuvat ainakin näyttivät).

HeMen vajalla palautin Artisanin NDK:n Explorerin viereen. Kiinnitin huomiota kuinka identtisiä olivat kajakkien keulan ja perän muotoilut. Pohjassakin oli rajusti samaa. Täytyy poiketa vielä vajalla tekemässä kuvareportaasi hengessä: kuka kopioi ja ketä. Siis Artisanin design ei ole uudempaa kuin NDK:n.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti