Kotivesiultra testaa - KayakPro Marlin

Testissä KayakPron Marlin. Ensituntuma on, että kajakki on aavistuksen verran alkukiikkerämpi kuin Inuk. Marlin on nopeahko. Huippunopeuksissa se häviää Inukille, mutta 9 kmh kulkee aika kepeästi. Kajakki kulkee hyvin, kun jalat saa työhön mukaan. Tarkkaan raportointiin ei ole vielä kykyä. Aallokossa heittoistuimen valo välähtelee ajoittain.

Jatkossa enemmän kun kilometrejä kertyy. Raportti tulee ensi viikolla.

Roi meloo - taas kohta; ja taas alamäkeen

Rovaniemen alamäkiultraajat Olli Vainio ja Ilkka Vaara lähtevät haastamaan vuorokauden. Matkaan Roimelojat lähtevät 17.8. klo 22-23. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä vähävetinen melonta alamäkeen tuottaa.

Ja taas ne meloo alamäkeen. Kyllä. Turha sitä on porata. Jokainen, joka on melonut 100km tai 24h osaa suhteuttaa oman suorituksensa olosuhteineen muissa olosuhteissa melottuun. Kyllä Ilkka ja Olli kertovat taas missä olosuhteissa matka melottiin.

Minun mittareissani se kevään satanen on kovin toistaiseksi melottu. Ei ajan takia. Vaan olosuhteiden. Sehän oli 100km pelkkää rock`n rollia. En lähtisi. Ikinä.

JP:n 24h on kovin retkikajakilla sileällä melottu. Siihen saa tehdä töitä jopa alamäkeen.

Freyalla uusi sponsori

Freya Hoffmeisterin kajakkisponsoroitu retkimelontaura alkoi Nigel Dennis Kayaksin kajakeilla (nyk Sea Kayaks UK eli siis ne Explorerit etc). Seuraavana ja luonnollisena valintana oli eteläisen pallonpuoliskon oma merkki Epic. Freya kiersi Epicillä Australian.

Etelä-Amerikan kierron ensimmäisen kolmanneksen Freya kiersi Epicillä. Ensimmäinen tauko Euroopassa toi uuden sponsorin. Täst´edes Freya meloo Point 65:n "Freya"-mallisella kajakilla. Kuvan perusteella se näyttää kovin XP18:lta, johon on asennettu Freyan suosima Epicin peräsin.

Myinköhän XP18:n liian aikaisin. Olisikohan sen arvo noussut tämän leirinvaihdon myötä. Onnittelut uudelle omistajalle! Olet melkein Freyan omistaja.

Ja huom, Freyan maailmaa kiertanyt Eipc18 on nyt myynnissä. Epäilen, että hinta saattaa kohota normikäytettyä korkemmaksi.

JP:n 24h kilpailukertomus

Alla JP:n kilpailukertomus. Kertomus on turattu tähän ei niin älypuhelimella mökkiolosuhteissa Sisä-Savossa.
----------------------------------------------------
Minulle Lahden ultramarathon oli neljäs koskaan melomani ylipitkä melontamatka, ja myös joka suhteessa vaativin. Kevään ja kesän aikana saavutettuja kilometrejä oli takana 255, ja ne koostuivat useista lyhyistä lenkeistä, sekä yhdestä hitaasti melotusta satasesta. Pääasiallisia tavoitteita minulla oli kaksi: halusin ylittää 140:n kilometrin rajan ja meloa 24 tuntia. Näiden ohella toivoin tekeväni oman ennätykseni sadan kilometrin matkalla.

Kilpailun alkuvaiheessa kävi selväksi, ettei tuleva vuorokausi ole helppo. Reippaasti puuskittainkin puhaltanut tuuli teki melonnan alkupuoliskosta hankalaa, ja lastaamattoman retkikajakin suunnassa pitäminen tuntui hetkittäin työläältä - pelkäsin vanhojen rasitusvammojen ärtyvän käsivarsissani. Vaikka rata vaikutti aluksi ahtaalta ja yksitoikkoiselta, sain myöhemmin havaita, että vuorokauden kulku ja sään vaihtelu toivat etenemiseen rytmiä ja vaihtelua. Ohi soljuvia kilpakajakkeja oli rattoisaa seurata, ja niitä melovien ystävälliset kommentit piristivät.

Minulla oli naposteltavana kuivahedelmiä, pähkinöitä, suklaata, nallekarkkeja ja kestomakkaraa - juomana vettä ja itse tekemääni suola-sokeriliuosta. Jouduin täydentämään vesivarojani hanavedellä melonnan aikana kerran. Kilpailun loppupuolella aloin kärsiä nestehukasta, mutta en halunnut tehdä ylimääräisiä maissa käyntejä, vaan sinnittelin loppuun asti.

Ensimmäinen kerran rantauduin pikaisesti (uskoakseni) jossain 80:n ja 90:n kilometrin välillä. Tavoitteenani oli meloa sata kilometriä kajakista poistumatta, mutta minulta loppui juotava, joten pysähdys oli pakollinen. Vaihdoin tyhjät pullot keulaan ja otin ohjaamoon täysiä tilalle. Pakkaillessani onnistuin sotkemaan kajakin painopistettä, joka näkyi melontanopeuden hidastumisena ja kajakin puoltamisena - hoksasin syy-yhteyden vasta pitkän ajan päästä.

Rantauduin kilpailun aikana vielä kaksi kertaa, mutta täysin selkeitä muistikuvia näillä tauoilla tekemistäni asioista minulla ei ole. Viimeisin rantautumiseni ajoittui auringon nousun aikaan. Tuolloin olin menettää tilallisen hahmotuskykyni, sillä aurinko häikäisi voimakkaasti, ja lisäksi uupumus tuntui ylivoimaiselta. Rantauduin kaivamaan lierihattuni ja söin hieman. - Joko tällä tai edellisellä tauolla kävin lyhyesti torkahtamassa huoltotilan lattialla - selkärankani rutisi ja paukkui makuulle asettautuessani. Jommalla kummalla näistä tauoista sain myös kajakkini tasapainon kohdalleen, jolloin vauhtini parani hieman.

Viimeiset kierrokset tuntuivat loputtomilta, mutta kuulutukset ja kommentit kannustivat ponnistelemaan eteenpäin. Kilpailun päättymisestä kertova äänimerkki katkaisi lopulta rääkin. Oloni oli väsynyt, mutta onnellinen, sillä olin ylittänyt itseni ja tavoitteeni.

Kaiken kaikkiaan 24 tuntia meloen oli varsin totista puurtamista, ja siitä selviäminen innostava elämys. Pekan kotivesiultra - blogi sai minut vuosi sitten lähtemään elämäni ensimmäiselle sataselle. Hyvä niin, sillä ilman sitä olisin melko varmasti tätäkin kokemusta köyhempi.

- Kilpailun järjestäjät ansaitsevat erityiset kiitokset!

Kootut selitykset - 130km

Kuva: Jorma Honkala

Alkuperäinen tavoitteeni oli 140km. Siihen piti edetä melomalla ensimmäiset 100km taktiikalla 20km melontaa ja puolen tunnin tauko. Satasesta eteenpäin oli tarkoitus noudattaa harkinnanvaraisesti lyhennettyä melonta-tauko-väliä.

Kalustoksi olin valinnut KayakSportin Marlinin aktiiviperäsimellä. Ajattelin 520cm pitkän suht´pyöreäpohjaisen Marlinin olevan kevytkulkuisempi kuin oma XP18 pienissä nopeuksissa. Olihan Marlinissa paljon vähemmän märkäpinta-alaa. Otaksuin märkäpintäalan olevan vaikuttava tekijä kun kaarteesta kiihdytetään 100 kertaa. Peräsimen ajattelin olevan samasta syystä kätevä. Marlinissa on KayakSportin penkki. Tiesin takamuksen viihtyvän.

En ollut aiemmin melonut Marlinilla. Edeltävällä viikolla kävin heittämässä sillä kuuden kilometrin lenkin. Totesin, että penkki on niin hyvä kuin pitääkin. Polkimet tuntuivat aavistuksen pehmeiltä. Ajattelin, että kyllä niiden kanssa pääsee vuorokauden aikana sinuiksi.

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu uskomattomalta, että suht kokeneena melojana tein moisia aloittelijan mokia.

Kisa käynnistyi. Ensimmäisen 2,5km kierroksen meloin hieman yli 8km/h vauhtia. JP passaili takana. Olimme viimeiset. Toisella kierroksella JP haki omaa vauhtiaan ja meni ohi. Menomatkalla vastatuuli jarrutti ja paluumatkalla myötätuuli työnsi.

Neljännen kierroksen alkutaipaleella eli noin 8km kohdalla oikea peräsinpoljin räpsähti irti. Se oli jo aiemmin tuntunut hieman liian joustavalta ja huonosti ohjaavalta. Olin ajatellut fiksaavansi sen ensimmäisellä maatauolla. Nyt tuli fiksaus seuraavaan kierroksen loppuun. Nilkutin kierroksen loppuun ilman poljinta laiturille.

Poljin oli ehjä, kisko oli ehjä, poljin oli kuitenkin irti. Järjestäjät toivat tarvittavat työkalut ja sain polkimen paikoilleen. Istuin laiturilla kajakkiin saattaakseni etäisyyden oikeaksi. Kokeilin polkimen pitävyyttä. Räps. Taas irti.

Polkimen runko oli väsynyt jä löystynyt niin, että sen leuat eivät enää pysyneet kiskon ympärillä. Vikaa ei voinut korjata. Vastaavaa poljinta ei löytynyt järjestäjien puhelinrumbasta huolimatta.

Samalla hetkellä kun ymmärsimme, että tästä kajakista ei saa soivaa peliä, järjestäjät alkoiovat etsiä minulle parasta mahdollista kajakkia jatkaa kisaa. Ehdotettu Nelo Viper 55 olisi ollut todennäköisesti paras. Halusin kuitenkin pelata varman päälle. Aamuyön tunteina olo saattaa olla horjuva, joten valitsin mummokakajkin Viper 60.

"Melo kierros ja kerro kelpaako", oli ohje. Meloin kierroksen. Kajakki oli tukeva ja kulki kevyesti. Näytin kierroksen päättyessä peukkua ja jatkoin. Meloin 20km ja tulin maatauolle. Perse oli tulessa.

Viperin penkki oli kisapenkki. Luultavasti se olisi ollut oivallinen penkki 3-vuotiaalle tyttärelleni tai kapealanteiselle maratoonarille. Lievästi ylipainoisen istumatyöläisen pakarat tursuivat penkin reunojen yli. Ja se alkoi sattua.

Kävin hakemassa geelitäytteisen istuinalustan. Olin tyytyväinen valittuani sen tukevimman Touring-kuntsarin. Penkin korkeus nousi alustan myötä lähes sentillä. Hetken aikaa tuntui hyvältä.

Meloin 12,5km. Viimeinen kierros oli sellainen one for the road. Sattui niin saatanasti.

Jatkoin periaatteella one for the road. Eli kun alkaa sattua saatanasti niin otetaan vielä yksi kierros. Jossain vaiheessaa hyökkäsin Leathermanin kanssa kylmälaukun kimppuun. Halpislaukku luovutti pikaobduktiossa pehmusteensa. Teippasin superlonit penkkiin ja iskin geelialustan päälle.

Tuntui hetken hyvältä. Ja sitten taas ei.

Aloin olla epätoivoinen. Vitutti, väsytti, perseeseen sattui, tehokas melonta ei onnistunut edellämainitusta syystä ja muutenkin oli moraali koetuksella. Vettä satoi ja vastatuuli edelleen vaivasi. Ajatus kesketyksestä alkoi vilkkua. Tavoiteena ollut 140km häipyi pimeyteen. Eihän tällä persekivulla voi kestää vielä yli puolta vuorokautta.

Muistin ohjeen ultramatkojen paskoihin hetkiin ja toimin sen mukaisesti. Vedin itseni maihin paljon suunniteltua aikaisemmin, klo 2300. Vaihdoin kuivaa ylle. Söin, join, vedin nuuskan ja venyttelin. Puhalsin telttapatjan punttisalin lavalle enkä sammuttanut valoja, jottei unesta tulisi turhan syvää. Nukahtelin, makasin, lepäsin, annoin perseen toipua. Vedin kosteat melontavaatteet takaisin päälle ja olin vesillä uudelleen ennen kello kahta.

Aamu alkoi valjeta. Melonta kulki ja koneessa oli voimaa. Moraali oli korkealla mutta perse ei kestänyt. Vesilläoloajat alkoivat lyhentyä. Tässä vaiheessa on turha alkaa kertoa minulle kuinka vaan sitkeästi jatketaan eteenpäin. Olen kokeillut 100km:n juoksua ja 100km:n melontaa ja yli 200km:n pyöräilyä. Luulen tietäväni miten mennään eteenpäin kun on epämukavaa. Nyt oli niin epämukavaa että pahimmillaan viimeisillä kilometreillä ennen maataukoa hengityskin alkoi olla haukkovaa.

Jatkoin matkaa katkotaktiikalla. Yritin pitää melontaosuuksilla reipasta vauhtia. Vauhti kärsi kun jaloilla ei pystynyt polkemaan kunnolla. Kerrankin olisi ollut hyvä jalkatuki ja kevytkulkuinen kajakki, mutta se perse...

Nilkutin eteenpäin vesiosuuksien lyhentyessä. Totesin, että kakkostavoite 125km on vielä saavutettavissa. Se hieman piristi.

Viimeisen maatauon aikana huomasin, että tasaluku 130km irtoaa, jos lähtee ripeäati vesille. Vedin viimeisen vitosen reippaasti ja saavuin tasalukuun 11 minuuttia ennen määräajan päättymistä. Vedin kajakin maihin ja liputin itseni valmiiksi.

Matkalla join laimeaa urheilujuomaa noin 20 minuutin välein. Juomasäkki oli kajakin pohjalla. Letku oli vedetty aukkarin ja liivin alta hyvälle hollille. Maatauoilla ja joskus matkalla söin proteiinipatukkaa tai rusinapäkinäsekoitusta. Lisäksi maatauoilla söin ruisleipää ja join cokista tai vichyä.

SUMMA SUMMARUM

Olen kaikesta huolimatta tyytyväinen suoritukseeni. Missään olosuhteissa en olisi pystynyt haastamaan JP:tä. Tein kuitenkin taistellen hyvän suorituksen itselleni. Voimia tuntui jäävän varastoon, koska luurailin maissa lähes seitsemän tuntia. Nopeaus vesillä oli 7,8km/h.

Jopa auton penkillä istuminen oli hankalaa pari päivää. Vielä neljä päivää kisan jälkeen molempien pakaroiden yläosassa oli nyrkinkokoineinen varsin kosketusarka kova möntti.

Viper oli kevytkulkuinen, mutta sen penkki ei ollut minulle. Tämän mittaisissa kisoissa hyvä penkki olisi aika kiva.

Ensimmäiseen vuorokauteen Lahden kilpailun jälkeen en uskaltanut edes ajatella seuraavaa 24h kisaa. Toisena vuorokautena en voinutkaan ajatella haastanvani JP:n tulosta. Toisen vuorokauden jälkeen ei mikään muu ole pyörinytkään mielessä. Lasken mielessäni vauhteja ja taukoja, joilla JP:n ennätys olisi murrettavissa. Mietin kajakkia, jolla sen voisi tehdä (olen juuri myynyt XP18:ni).

JP:n ennätyksen voi murtaa vain istumalla pitkään ja melomalla kovempaa. Siihen voi yltää ainoastaan suurella ponnistuksella ja kovalla kärsimyksellä. Silti se houkuttaa; jo nyt.

LAHDESTA

Tein ennen Lahtea kaksi lajinomaista harjoitusta. Ensimmäinen oli 2 x 20km 20min tauolla ja toinen 3 x 20km 20min ja 30min tauoilla. Kolme kertaa saman lenkin kiertäminen merellä oli jo puuduttavaa. Mietin silloin, että millä ilveellä pää pysyy kasassa yli 50 kierrosta järvellä kun kierros on käytännössä 1.25km:n pätkän vetoa ees taas.

Itseasiassa Joutjärven kiertäminen oli henkisesti erittäin helppoa. Tietty mikromaali odotti jokaisen suoran päässä. Kierroksen täyttyessä tuli pikkuisen isompi mikromaali. Persevammaisena melonta toi välimaaleja vielä lisää.

Järjestelyt olivat erinomaiset. Nimen ja kilometrien kuuluttaminen joka kierroksella antavat kummasti potkua. Tänne kannattaa tulla ihan retkipohjilla. Tunnelma on ainutlaatuinen.

Ultramatkoilla tulee se heikko hetki aina jossain vaiheessa. Jossain vaiheessa se jollain konstilla häipyy. Minulla noutaja tuli jo 70km:n kohdalla. Pitkitetty maatauko ja torkut palauttivat uuden miehen radalle. Ultramatkojen hienoin hetki ei välttämättä ole maali. Minulla hienoimmat hetket olivat yöllä 02-05 kun melonta taas kulki ja musta epätoivon aika oli ohitettu.

Tulkaa ensi vuonna haastamaan itsenne Joutjärvelle!

PS

Jos aiotte pitää juomasäkkiä kajakin pohjalla niin pitäkää huoli, että letku suukappaleineen ei pyöri siellä pohjalla. Nimimerkki Imodioumin ystävä.

Tulossa

Oma välimatkailu on päätöksessään ja yritän kirjoittaa raportin ennen siirtymistä Savoon. JP on myös luvannut raportin lähipäivinä. Se on se kaikkein kaivattu raportti. Tuore Suomen ennätysmies valottaa kylmäävää kilpailusuoritustaan. Jäämme odottamaan.

Lahti Midnight Ultra Marathon

Kuva: Jorma Honkala

Tämän artikkelin tavoite on luonnehtia Lahden kilpailua lyhyesti ja yleisesti. Eilen kisan jälkeen ei ollut kykyä ja tänään ei ole aikaa. Viimeistään perjantaina - lauantaina saan kokoon enemmän. Siihen mennessä on varmaan supersuorittaja JP:kin tuottanut oman kertomuksensa.

Lahden kisa oli jo kerran peruttu tapahtumana ja muutettu minimimiehityksellä toteutettavaksi ennätyskokeeksi. Lopulta paikalle saapui 11 melojaa, joista seitsemän Venäjältä, kolme Suomesta ja yksi Unkarista. (Venäläiset olivat Neuvostoliiton palkittuja Mestariurheilijoita). Nähdäkseni kokoon saatiin kansainvälinen kilpailu.

Vesisamoilijat on nimestään huolimatta myös erittäin aktiivinen ja menestyvä kilpamelontaseura. Melontakeskus oli saatu tulipalon jäljiltä erinomaiseen kuntoon. Joutjärvessä oli merkityt radat ja tätä kilpailua varten laitetut kiertomerkinnät 1250 metrin välein tehtävää melontasuunnan vaihtoa varten.

Kilpailuorganisaation toiminnasta heijastui rautainen ammattitaito, rakkaus lajia kohtaan ja huolenpito kilpailijoista. Oman kajakkini peräsinpolkimen rikkoonnuttua jo 8km:n kohdalla ympärilläni hyöri useita auttajia tavoitteenaan saada mies nopeasti takaisin radalle. Poljinta ei saatu korjattua. "Mikä on kiikkerin kajakki, jota olet melonut?", oli ensimmäinen kysymys. Järjestäjät alkoivat kartoittaa, mikä on nopein kajakki millä mies saadaan nopeasti keräämään tehokkaita kilpailukilometrejä. Hyllystä kaivettiin Nelon Viper, lyötiin vesille ja ohjeistettiin: "Melo kierros ja kerro miltä tuntuu. Tarvittaessa haetaan toinen kajakki kauempaakin." Viperilla jatkettiin.

Järjestävän organisaation lisäksi kilpailun kolme kohokohtaa olivat:

1) Tamas Petrin maailmanennätys 245,01km (avoin luokka)
2) Jukka-Pekka Pohjalaisen Suomen ennätys 173,55km (retkikajakki)
3) Arto Mukkalan K1 luokan voittotulos 223,0 km (K1)

Kuva: Jorma Honkala
Tamas kärsi vatsataudista jo kuusi tuntia startin jälkeen. Haetut lääkkeet palauttivat vauhdin. Lähdössä Tamas näytti ikäiseltään nuorelta mieheltä, maalissa liikunnalliselta 60-vuotiaalta. Maksimisuoritus pitkällä mnatkalla ottaa veronsa.

Kuva: Jorma Honkala
J-P piti ensimmäisen tauon vasta 100km:n kohdalla (vai myöhemmin?). Myöhemminkään J-P:ta ei juuri laiturilla näkynyt. Se ken tämän aikoo rikkoa saa varautua melomaan kovaa ilman taukoja. Kylmäävä suomalainen suoritus. Tämän ohittaa vasta Rikalan tai Mikkosen olympiamitali Lontoosta.

Kuva: Jorma Honkala
Arto meloi teipatulla sprinttilusikalla ja informoi meitä hitaampia mitä oli meneillään. Teipattu lusikka näytti olleen aika ilkeä käsille pitkällä matkalla. Konkari kertoi melontapohjan olleen ohuen, mutta myönsi jonkun verran ulkoilleensa. Uskottavahan se on. Joka tapauksessa olympialuokassa tulos, joka on äärimmäisen kova jopa kansainvälisesti.

Kuva: Jorma Honkala
Kuinkas minulla meni? Ihan ookoo, vaikka tavoitteesta jäätiinkin. Ensisijainen tavoite oli 140km (kaikki menee nappiin). Toissijainen tavoite oli 125km (pitää tehdä jollain tavalla työvoitto). Sain kokoon 130km. Palaan tähän myöhemmin.

Haluaisin haastaa joskus tuon J-P:n ennätyksen, mutta kun seurasin sivusta miten se on tehty niin hirvittää tässä vaiheessa edes ajatella toteutusta.

Vilpittömät onnittelut ja suuri kumarrus J-P:lle. Avalon Melanie on erinomainen ja kevytkulkuinen kajakki, mutta niinkuin kaikki kajakit se vaatii melojan. Myötätuuli huomio! Teillä olisi nyt mahdollisuus lähteä luomaan sponsorointisuhdetta kansainvälisen tason melojaan. Millä muulla retkikajakilla on melottu vuorokaudessa yli 170 km?