Tervetuloa kisaamaan!

KOTIVESIULTRA on nettikilpailu melojille

1. Kilpailulajeja on kaksi:

A. 100km

B. 24h

2. Kilpailusarjoja on kaksi:

A. Kilpasarja

B. Joki- ja retkisarja

tiistai 25. syyskuuta 2012

Ei enää alasti ilman turvavyötä - kuivapuku

Kuva: Timo Kortelainen

Päivät lyhenevät ja ilma kylmenee. Vesi jäähtyy hieman verkkaisempaan tahtiin, mutta jäähtyy kuitenkin. Hypotermiaoireisiin päättyneet satasen melonnat eivät suoranaisesti nosta innostusta, mutta avaavatpahan syyskauden.

Pääasiassa merellä melovana suurin osa kaudesta kuluu kuivapuku päällä. Kesän ensimmäiset lenkit ohuissa neopreeneissa tuntuvat kuin ajaisi kaupungilla alasti ilman turvavyötä. Ennenkuin päästään neopreeniin on kevät/kesä jo varsin pitkällä. Kevät on merellä melojalle se turhauttavin aika. Veden lämpötila yksin meloessa ei kutsu melomaan T-paidassa. Ilman lämpötila sen sijaan saattaa hyvinkin kutsua. Siis kuivapuku.

Kylmässä vedessä, lämpimässä kelissä meloessa lohduttaa Juoksija-lehden artikkeli tältä vuodelta. Tutkimusten mukaan kuumassa harjoittelu kehittää enemmän kuin viileässä harjoittelu. Hiussuonistot kasvavat, levittyvät ja avautuvat kohisten kuumassa harjoitellessa. Sauna auttaa yhtälailla kunnon kehittymisessä, joten vanhat legendat pitävät edelleen kutinsa. Toki joku tolkku tässäkin kannattaa pitää.

Syksy tasaa puntit. Ilma on viileä, vaikka vesi olisikin vielä kohtuullisen lämmintä. Kuivapuku meloessa tuntuu luontevalta valinnalta eikä hiosta. Minä olen ajautunut kahden kuivapuvun loukkoon. Hikilenkit melon Ursuitin välikuivapuvussa ja ryskäreissut sekä kylmän kelin melonnan Palmin Sidewinder Torrentissa.

(tämä sivu ei sisällä tuotesijoittelua, vaan rehellisiä mielipiteitä tai esiin tuotuja huhupuheita)

Ursuitin välikuivapukuni on niitä varhaisia malleja. Väljän puvun pinta on altis hiertymiselle. Käytän aina meloessani välikuivapuvun päällä anorakkia ja housuja. Siitä huolimatta puku hiertyi vatsan sivuilta puhki molemmilta puolilta. Osittain olin hiljaa tyytyväinen; vartaloni siis kiertyy meloessa.

Osasyy lienee puvun mitoituksessa. Muuten olisin kokoa L, mutta vasta hiljattain tapahtunut laskeutuminen puusta vaatii koon XL, jotteivat kyynervarret jäisi paljaiksi. Pukuun jää paljon löysiä laskoksia, jotka ovat alttiita kulumiselle aukkopeitteen ja liivin tuomassa rajapinnassa.

Yhteensaatettuna nämä hiersivät puvun puhki. Paikkasin ja teippasin ja käytän pukua edelleen. Valistuneempi kuluttaja olisi reklamoinut ajoissa.

Puku toimii hikiliikunnassa mainiosti. Goretex ohuessa puvussa hengittää oikeasti. Puku on kevyt ja väljä tyhjiin puristettunakin. Tällä asulla voi lenkkeillä. Vartalo pääsee kiertymään vapaasti. Aluskerraston kanssa puku antaa riittävästi aikaa tehdä epäonnistuneen eskimon jälkeen muitakin reskutuksia / uinteja. Mansetit ovat neopreenia, joten puvulla ei puljata koskessa, mutta kertaupotuksessa ja lyhyessä uinnissa se toimii mallikkaasti.

Palmin puku on varattu kylmiin keleihin ja harjoitteluun, jossa ryskätään niin, että ollaan kunnolla märkänä jatkuvasti. Aallokkomelontaharjoittelussa lämpimilläkin kesäkeleillä se on valintani. Kaksoisvyötärö ja kaksoislahkeet ovat onnistunut ratkaisu. Puku on tyylikäs. Orastavasta ylipainosta kärsivä keski-ikäinen puuha-asteen meloja (siis minä) näyttää Palmin puku päällä rautaiselta joka-kelin-melojalta.

Puvun kaula- ja rannemansetit ovat lateksia. Vesi ei takuulla pääse tihkumaan sisään. Huonona puolena mansettien kireyteen voisi liittää tietyn mahdollisuuden kiusallisuuseen. Erään syksyisen melonnan jälkeen poikkesin puku päällä ostamaan lähikaupasta saunakaljoja. Ojensin rahat kassalle ja kiekaisin murrosikäisen falsetista bassoon menevän OLe HYvä. Kaulus kun kulki juuri aataminomenan yli.

Retkikäytössä täytyy käyttää harkintaa. Hengittävyys on parhaimmillaan esitteessä. Reippaassa melonnassa paita kastuu. Kylmällä kelillä saa olla tarkkana melontatehon ja taukovaatteiden kanssa.

Olen kuullut, että on olemassa pukuja, jotka sopivat sekä rock´n rolliin että kuntomelontaan. Kokemusta ei ole, mutta kiinnostusta olisi. Toisaalta kolmas kuivapuku kuulostaa rajulta rahan menolta. Kuulemani huhupuheet koskevat Kokatatin pukuja. En voi kommentoida, koska kokemukset puuttuvat.

Inspiraatioksi syksyiseen melontaan linkitän filminpätkän. Filmin ensimmäiset minuutit ovat sponsorien mainoksia, mutta sen jälkeen tulee kaunista kuvaa. Minua tuo ainakin ryhdisti. Miksen ole ollut pitkään aikaan merellä. Merelle ja järvelle siis. Nyt on yksi kauneimmistä vuodenajoista meloa.

http://turbulensfilm.se/spela-filmen/

7 kommenttia:

  1. Olipas kyllä houkuttelevan näköistä menoa ja upeita aurinkoisia maisemia. Mukavan näköisiä koskia siinä viimeisessä pätkässä. Joki taisi olla nimeltään Vindelälven.

    Alussa Tukholman pimeämelonnassa huomioni kiinnittyi melojien hienoon eteenpäinmelontatekniikkaan. Sen perään olikin sitten "perinteisempää retkimelontaa", jossa aika moni meloi pelkästään käsillä ja kyynärpää meni vahvasti koukkuun vedon lopussa. Melakin näytti muutamilla olevan ylipitkä.

    Jossain pätkässä vilahti perinteinen eskimomela, joka näytti hiilikuidusta tehdyltä. Näinköhän oikein?

    Ilkka

    VastaaPoista
  2. En ole vielä tsekannut pätkää, mutta näit oletettavasti oikein. Hiilarieskimomela on ollut markkinoilla jo useamman vuoden ajan. Lienee tarpeetonta lisätä, että kyseesssä on "Ameriikan herkku".

    J-P

    VastaaPoista
  3. Kiinnitin samaan huomiota. Pimeässä melottiin tosi nätillä tekniikalla. Toinen huomio oli, että jokaisella kajakilla oli kannellaan vihreä-punaiset kulkuvalot kuin isommallla laivallla ikään. Ilmeisesti sikäläinen lainsäädäntö on erilainen.

    Pimeäpätkä herätti halun taas urbaanimelontaan. Olen aiempina vuosina talvimelonut veljeni kanssa tonttulakki päässä Mustikkamaalta Hakaniemen kautta Töölönlahdelle ihemttelemään Mannerheimintien liikennettä, Finalndia- ja Ooppera-taloa sekä muita keskustan ihmeitä. Kun on pimeässä melonut muuten tutuille paikoille niin ne tuntuvat kajakista katsottuna varsin erilaisilta.

    Ihmisten reaktiot ovat myös mielenkiintoisia. Pimeästä rautatien alikulkutunnelista putkahdettuaan pyörätien vierelle lapset innostuvat, mutta kiireiset vanhemmat riuhtovat mitäännäkemättömin silmin taaperoita eteenpäin.

    Melasta:

    Koska kyseessä on ruotsalainen video, veikkaan että mela on valmistettu Ruotsissa: http://www.blacklightpaddles.com/

    (seuraavaa kommenttia ei ole maksettu, vaikka se sisältääkin tuotesijoittelua)

    Welhonpesässä myytävä Mitchellin puinen vaahtosydäminen eskimomela on lähes yhtä kevyt. Puu tuntuu käteen ja veteen hyvältä. Kun on pari kertaa melonut eskimomelalla on vaikea motivoitua muihin. Se toimii kuin kuppimela, se opastaa vartalon kiertoon, sillä voi meloa pystystä lähes vaakaan kaikilla kulmilla, sen vesiliike on helposti hallittavissa, se pitää märätkin kädet ehyinä ja kelpaa vaikka olohuoneen seinälle.

    Myönnän, että kyllä isolla kuppimelalla saa enemmän tehoa veteen, mutta silti...

    VastaaPoista
  4. Vielä eskimomelasta:

    O.K. Vai ovat ne ruotsalaisetkin ehtineet... Olen itse aikanaan seurannut Qajaq USA - sivustoa, ja siellä on useita keskusteluja aihetta sivuten.

    Mystinen vehje tuo toki on. Epäilen kylläkin suuresti kaupallisten versioiden soveltuvuutta laajemmalle ostajakunnalle, oikeaoppinen inuiittimelahan tulisi valmistaa henkilökohtaisten mittojen mukaan - väärin mitoitettuna se joidenkin lähteiden mukaan altistaa (ranteen) rasitusvammoille. (Mutta ei kai se haittaa, jos se on hiilikuidusta tehty.)

    J-P


    VastaaPoista
  5. Se puinen Suomesta hankittuna on hiilikuituiseen verrattuna varsin edullinen. Se painaa häkellyttävän vähän. Sitä on vain kahta mittaa eli ei se ole mittojen mukaan tehty. En usko että se altistaisi sen enempää rasitusvammoille kuin euromelakaan, päinvastoin. Lapakulma on nolla ja kädet ovat hieman lähempänä toisiaan.

    Meloin Tahen Greenlandilla ja eskimomelalla pisimmillään 40km:n lenkin alkukesästä. Kroppa teki helpommin töitä, kädet pääsivät vähemmällä. Kyynärvarret ja kourat olivat kepeämmässä kunnossa kuin euro- tai kuppimelalla tehtyjen lenkkien jälkeen.

    Olisin lähtenyt Greenlandilla 24-kisaan, mutta 45-numeron jalka ei ole ihan optimi niin matalaan paattiin, vaikka pusasinkin siihen koko laipion kokoisen kiinteän jalkatuen.

    Olisi se silti ollut parempi kuin se laina-Viper penkkeineen.

    Eskimomelan etu pitkällä matkalla on sen monikäyttöisyys. Sillä voi lennossa vaihtaa melontatekniikkaa pystystä matalaan tai vaikka ns myrskymelontaan. Torso kuormittuu monipuolisemmin.

    Malmön 24h kisassa on melottu parhaimmillaan yli 180km eskimomelalla.

    En väitä, että se olisi paras tai parempi. Se on vain jotenkin koukuttava ja hauska. Eikä se ole ihan tehotonkaan. Kapea lapa hämää. Pitkä ja kapea lapa uppoaa koko mitaltaan veteen ja työpinta-ala on vähintään yhtä suuri kuin keskikokoisessa euromelassa.

    Tämä on taas näitä makuasioita. Tänä kesänä olen melonut eniten kuppimelalla ja seuraavaksi eniten eskimomelalla. Euromelakilometrit jäivät aika vähiin. Nykyinen eskimomela on yhteiskäytössä mökillä Greenlandin kanssa. Harkitsen juuri oman hankkimista tänne pääkaupunkiseudulle. Jatkossa meloisin vain eskimo- ja kuppimelalla sekä satunnaisesti sillä eurolla.

    VastaaPoista
  6. Vääränlainen eskimomela altistaa tendinitiksen kehittymiselle ihan samalla tavalla kuin euro- tai kuppimelakin.

    Luulen, että eskimomela rinnastuu käyttöominaisuuksiltaan aika hyvin kapealapaiseen, negatiivisella lapakulmalla varustettuun euromelaan. Perinteiset leveät euromallit ovat eri asia.

    Talven mittaan minulla on tarkoitus veistellä oma eskimomela (ulkorakennuksessa odottaa myös kajakin luuranko kangasta ylleen). Edelliset melan veistämisyritykset ovat kariutuneet huonoon materiaaliin. Olen käyttänyt kuusta, ja olen joutunut hylkäämään jokaisen yritelmän puun laadun vuoksi. Toki tuon voisi laminoida tms. mutta onko se sitten enää perinteen mukainen mela?

    No, joka tapauksessa, ensi kesänä on tavoite päästä vesille itse tehdyllä kalustolla.

    J-P

    VastaaPoista
  7. Mahtavat tavoitteeet J-P! Voitaisiin meidän muiden eduksi sopia, että J-P:n on melottava kisat omatekoisilla välineillä. Auttaisiko tuokaan?

    Kokemukseni mukaan ranteiden ja kyynervarsien huolto meloessa sujuu eskimelalla helpommin. Varren kapea osa on peukalohangassa peukalon ja etusormen kiertyessä ympärille. Muu kouran ote on kapeassa lavassa. Yläkäden kontrolli/työntö on helppo toteuttaa ote avaamalla, koska lapa makaa kämmentä vasten.

    Eiköjän silläkin saa ranteensa tulehtuneiksi ja olkapäänsä kipeiksi, jos niikseen tulee. Oma tuntemukseni on vain ollut kovin myönteinen. Ote ja pito vedestä kasvaa pehmeän progressiivisesti. Kroppatuntuma on se, että olkapää kiittää. Toki pehmeän progressiivinen voimantuotto alussa tarkoittaa, että vedon ensimmäisten senttien tehokkaasta alueesta menetetään jotain.

    VastaaPoista