Tervetuloa kisaamaan!

KOTIVESIULTRA on nettikilpailu melojille

1. Kilpailulajeja on kaksi:

A. 100km

B. 24h

2. Kilpailusarjoja on kaksi:

A. Kilpasarja

B. Joki- ja retkisarja

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kesä parhaimmillaan - suorituksia odotellaan




Vedet ovat lämmenneet ja biopolttoaineella kulkevat alukset elävät parhainta aikaansa. Sulkavan suursoudut soudetaan ensi viikonloppuna. Sulkavalta saatu harjoitusvaste on parhaimmillaan kuukauden päästä eli elokuun alussa.

Netin perusteella Helsingin Merimelojien linjaliikenne välillä Hki - Skörvö on ollut vilkasta ja vauhdikasta. Josko vihdoin noista pitkän matkan vauhtikoneista joku innostuisi sataselle. Säännöt kun nyt sallivat kaiken mahdollisen.

Rovaniemeltä lienee odotettavissa jälleen kovia tuloksia, sekä suksella että kajakilla. Eikö meistä etelän miehistä ole vastusta?

Mielenkiinnolla odotan vaasalaisen melojan Mats Cederin tämän vuotista suoritusta. Ruotsin rannikon melonassa viime vuonna Mats meloi huikeita päivätaipaleita. Matsin normipäivämatka vauhteineen hyydyttää jo useimmat melojat ennen lounastaukoa.

Saisihan tähän jokunen soutajakin osallistua. Sulkavan pikamatkasta on vain pieni hyppäus sataselle. Niitä Sulkavalle hankittuja kovettumia ei pidä hukata tiskatessa. Nyt olisi soutajien esiinmarssin aika.

Oma melontani on ollut hieman sitä sun tätä. Peruskestävyyttä pääsin onneksi hiomaan sisävesillä kesäkuussa. Kävin soutajaveljeni kanssa melomassa Jyväskylästä Sonkariin. Kuusi sulkua ja loppumatkan isot sisävesiselät olivat matkan ehdottomasti parasta antia. Jokohan tuokin soutaja taittaa matkaa ensi vuonna kasvot menosuuntaanpäin?

Omaa ennästystäni lähden elokuun alussa jokatapauksessa hakemaan. Kalusto on vielä päättämättä. Tuulisella kelillä on alla XP18. Tyyntä jos pukkaa harkitsen kuntokajakki Flashiä. Okei, vannoin joskus Sulkavan jälkeen, että ei enää ikinä tässä pulkassa, mutta se nyt vaan liikkuu niin kepeästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti