Viime vuonna Tamas Petri kärsi vatsavavoista ensimmäiset kuusi tuntia. Vatsavaisvoista huolimatta tuloksena oli avoimen luokan maailmanennätys. Tänä vuonna Petri lähti hakemaan vatsavaivatonta ennätystä. Haastajaksi asettui myötävirtamelonnan maailmanennätyksen haltija maapallon toiselta puolelta. Riosa Nic matkasi Lahteen ottaakseen myös sileän veden maailmanennätyksen.
Retkisarjassa melottiin kaksi ennätystä. Johannes Hietala rikkoi Juha-Pekka Pohjalaisen vuoden vanhan ennätyksen tuloksella 175,0km. Vaasan Mats Ceder (katsokaa aiemmat kirjoitukset) keskeytti 100km kohdalla uudessa ultraennätysajassa 12.39.35.
Kilpailuista jäivät pois J-P Pohjalainen ja Pekka Kortelainen heikon valmistautumisen takia. Pekka Lassila päätti jättää kilpailun väliin juuri päättyneen Suomen rannikon melonnan tuottamien rästitöiden takia. Rovaniemen ultrakone Ilkka Vaara taasen meloo rannikkoa parhaillaan. Toivotaan, että ensi vuonna saadaan Hietalan ja Cederin sekä edellä mainitun katraan lisäksi vielä muutama uusi yrittäjä.
En lähtenyt kilpailuun, mutta retkeilin reippaassa tuulessa Sipoon saaristossa. Tulosseurantaa seurasin järjestävän seuran facebook-sivun kautta. Lopputulokset polttelivat sen verran, että reipasvauhtinen surffailu sivumyötäisessä piti keskeyttää lauttaantumiseen ja lopputuloksien tarkastamiseen puhelimella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti