JP:n 24h kilpailukertomus

Alla JP:n kilpailukertomus. Kertomus on turattu tähän ei niin älypuhelimella mökkiolosuhteissa Sisä-Savossa.
----------------------------------------------------
Minulle Lahden ultramarathon oli neljäs koskaan melomani ylipitkä melontamatka, ja myös joka suhteessa vaativin. Kevään ja kesän aikana saavutettuja kilometrejä oli takana 255, ja ne koostuivat useista lyhyistä lenkeistä, sekä yhdestä hitaasti melotusta satasesta. Pääasiallisia tavoitteita minulla oli kaksi: halusin ylittää 140:n kilometrin rajan ja meloa 24 tuntia. Näiden ohella toivoin tekeväni oman ennätykseni sadan kilometrin matkalla.

Kilpailun alkuvaiheessa kävi selväksi, ettei tuleva vuorokausi ole helppo. Reippaasti puuskittainkin puhaltanut tuuli teki melonnan alkupuoliskosta hankalaa, ja lastaamattoman retkikajakin suunnassa pitäminen tuntui hetkittäin työläältä - pelkäsin vanhojen rasitusvammojen ärtyvän käsivarsissani. Vaikka rata vaikutti aluksi ahtaalta ja yksitoikkoiselta, sain myöhemmin havaita, että vuorokauden kulku ja sään vaihtelu toivat etenemiseen rytmiä ja vaihtelua. Ohi soljuvia kilpakajakkeja oli rattoisaa seurata, ja niitä melovien ystävälliset kommentit piristivät.

Minulla oli naposteltavana kuivahedelmiä, pähkinöitä, suklaata, nallekarkkeja ja kestomakkaraa - juomana vettä ja itse tekemääni suola-sokeriliuosta. Jouduin täydentämään vesivarojani hanavedellä melonnan aikana kerran. Kilpailun loppupuolella aloin kärsiä nestehukasta, mutta en halunnut tehdä ylimääräisiä maissa käyntejä, vaan sinnittelin loppuun asti.

Ensimmäinen kerran rantauduin pikaisesti (uskoakseni) jossain 80:n ja 90:n kilometrin välillä. Tavoitteenani oli meloa sata kilometriä kajakista poistumatta, mutta minulta loppui juotava, joten pysähdys oli pakollinen. Vaihdoin tyhjät pullot keulaan ja otin ohjaamoon täysiä tilalle. Pakkaillessani onnistuin sotkemaan kajakin painopistettä, joka näkyi melontanopeuden hidastumisena ja kajakin puoltamisena - hoksasin syy-yhteyden vasta pitkän ajan päästä.

Rantauduin kilpailun aikana vielä kaksi kertaa, mutta täysin selkeitä muistikuvia näillä tauoilla tekemistäni asioista minulla ei ole. Viimeisin rantautumiseni ajoittui auringon nousun aikaan. Tuolloin olin menettää tilallisen hahmotuskykyni, sillä aurinko häikäisi voimakkaasti, ja lisäksi uupumus tuntui ylivoimaiselta. Rantauduin kaivamaan lierihattuni ja söin hieman. - Joko tällä tai edellisellä tauolla kävin lyhyesti torkahtamassa huoltotilan lattialla - selkärankani rutisi ja paukkui makuulle asettautuessani. Jommalla kummalla näistä tauoista sain myös kajakkini tasapainon kohdalleen, jolloin vauhtini parani hieman.

Viimeiset kierrokset tuntuivat loputtomilta, mutta kuulutukset ja kommentit kannustivat ponnistelemaan eteenpäin. Kilpailun päättymisestä kertova äänimerkki katkaisi lopulta rääkin. Oloni oli väsynyt, mutta onnellinen, sillä olin ylittänyt itseni ja tavoitteeni.

Kaiken kaikkiaan 24 tuntia meloen oli varsin totista puurtamista, ja siitä selviäminen innostava elämys. Pekan kotivesiultra - blogi sai minut vuosi sitten lähtemään elämäni ensimmäiselle sataselle. Hyvä niin, sillä ilman sitä olisin melko varmasti tätäkin kokemusta köyhempi.

- Kilpailun järjestäjät ansaitsevat erityiset kiitokset!