Tällä kertaa Roi tussahti

Kuva: Olli S

Olli ja Peksi saivat vielä näin loppukaudesta päähänsä ajatuksen meloa satanen sileällä vedellä. Ajankohdaksi he sopivat syyskuun 22. päivän. Kun Peksille sitten tuli pieni vamma käteen, lupasin minä lähteä Ollille kaveriksi. Minua on vaivannut pitkin syksyä vanha selkäongelma ja muutama lenkki surfskillä osoitti, että minun ahteri ei pidä siitä pelistä. Niinpä päätin lähteä liikkeelle omalla tutulla Isojalalla.

Simo ja Tiina tarjosivat jälleen tukikohdan Perunkajärvellä melonnallemme. Saavuimme Ollin kanssa paikalle jo perjantai-iltana. Illan valmistautumiseen kuului tietysti saunominen ja pieni varusteiden virittely. Aamulla oli herätys jo ennen viittä. Aamutoimien jälkeen pääsimme vesille suunnitellusti: Olli klo 6:07 ja minä 2 min myöhemmin. Myös Olli S ehti paikalle todistamaan lähtöämme. Aamu oli vielä melko pimeä, lämmintä oli vain muutama aste ja järven yllä oli sankka sumu. Oli pakko tuhlata heti gps:n pattereita ja käyttää taustavaloa, jotta sai suunnistettua sen avulla järven yli. Kun sitten menin tarpeeksi lähelle rantaa, pystyin erottamaan rantametsän ja suunnistamaan eteenpäin ilman gps:ää. Rannan matala vesi tuntui kyllä paikoin hidastavan vauhtia. Meloin kohti järven alapäätä (laskujoen suuta). Noin 4 km kohdalla tuli Olli yllättäen takaa. Hän ei pystynyt meloessa vaihtamaan gps:n karttanäyttöä näkyviin ja oli sumussa melonut siksakkia tietämättä tarkemmasta suunnasta mitään. Ollilla oli lisäksi kylmän kanssa ongelmia. Surffisuksessa kastuu vääjäämättä ja tällä kelillä se ei ole hyvä juttu. Minä annoin hänelle toiset hanskani kokeiltavaksi ja jatkoimme sitten kumpikin matkaa omaan tahtiin.

Noin tunnin kuluttua oli valjennut jo niin paljon että näin suunnistaa gps:n avulla ilman taustavaloa. Sen jälkeen navigoin gps:llä pysytellen järven keskellä syvimmällä kohdalla. Kummastakaan rannasta ei useaan tuntiin näkynyt vilaustakaan. Minä pystyin tankkaamaan energiaa vesillä ollessa mutta Olli ei kiikkerällä pelillään voinut olla vesillä hetkeäkään ilman melatuke. Hänellä olikin tarkoitus käydä useammin pikaisesti rannalla tankkaamassa. Ihmettelin ajatuksissani sitä, miten hän löytää sumussa mökille?

Ensimmäisen kierroksen täyttyessä mittarissa oli 30 km ja aikaa oli mennyt alle 4 tuntia. Olin selvästi edellä 14 tunnin tavoiteaikaani. Rannalla tapasin kylmettymisen vuoksi keskeyttämään joutuneen Ollin. Minulla ei kuivapuvussa ollut isompia ongelmia.

Toisen kierroksen alussa huomasin että tuuli alkoi vähitellen viriämään. Vaikka tuuli oli vastainen, niin se tuntui silti mukavalta, koska tuuli enteili sumun väistymistä. Sumu oli kuitenkin sitkeä eikä antanut helpolla periksi. 8 km:n vastatuuliosuudella tunsin, että vauhdin ylläpito vaatii nyt enemmän ponnisteluja. Onneksi sitä osuutta seurasi käännöksen jälkeen koko järven mittainen myötätuuliosuus, jossa yritinkin säästellä voimia. Hieman ennen puolimatkaa sumu vihdoin repeili hieman kohottaen mielialaa. Toisen pään käännöksen jälkeen oli sitten taas vuorossa 7 km vastatuuliosuus. Tuuli tuntui koko ajan voimistuvan ja muutamien aaltojen päällä näkyi jo pieni kuohaus. Tuulennopeus oli ehkä 2-4 m/s. Se ei ole kovin paljon, mutta melonnassa se tuntui heti. Jouduin ponnistelemaan selvästi enemmän pysyäkseni edes lähellä tavoitevauhtiani. Matka alkoi selvästi painaa kropassa. Tällä vastatuuliosuudella ”hävisin” 10 minuuttia tavoiteajasta. Se oli paljon. Lisäksi tuntemukset olivat sellaiset, että joudun vielä pudottamaan matkavauhtia selvästi, jos aion meloa koko matkan. Hidastuva vauhti taasen tietäisi sitä, että loppumatkan joutuisin melomaan väsyneenä pimeässä. Niinpä päädyin siihen, että matkanteko saa täällä kertaa riittää. Motivaatio ja kunto eivät tällä kertaa riitä perille asti.

Toisen kierroksen täyttyessä matkaa oli koossa 60 km ja aikaa olin käyttänyt 8 h 8 min. Viimeisen kympin hitaudesta huolimatta olin edelleen selvästi 14 tunnin tavoiteaikataulua edellä. Ilmoitin rannalla odottaville kannustajille, että minä keskeytän myös. Tiina, Kati ja Simo olivat valmistautuneet omalle päivälenkilleen ja niinpä minäkin jatkoin vielä matkaa heidän kanssaan. Omaa matkavauhtiani selvästi leppoisammalla vauhdilla melottu lisäkymppi palautti voimia mukavasti ja mielessä velloi ajatus matkan jatkamisesta. Nyt oli koossa jo 70 km ja olin edelleen tavoiteaikataulussa. Pidin kuitenkin aiemman päätökseni ja lopetin matkanteon. Saunan lämpö oli liian houkutteleva. 70 km:n matkaan käytin aikaa 10 tuntia ja 9 minuuttia.

Melonta koleassa säässä oli koetellut minuakin. Oikean käden nimetön sormi oli jo pitkään ollut tunnoton. Saunan lämmössä tunto kuitenkin palasi vähitellen. Tunnon palatessa huomasin, että oikeaan käteen oli matkan aikana syntynyt rasitusvamma, jota en kohmeisin käsin ollut edes havainnut. Peukalon tyvinivel ja ranne olivat kipeytyneet ja turvoksissa. Todennäköisesti tämä rasitusvamma olisi jossain vaiheessa pakottanut minut keskeyttämään.

Näin siis tällä kertaa. Vaikka matka jäi kesken, jotain tästäkin oppi. Syksyisen koleat olosuhteet eivät sovi parhaalla tavalla tällaiseen äärimäiseen ponnistukseen. Sankka sumu oli myös yllättävän suuri ongelma ja valoisan ajan lyhyys jättää pelivaran vähiin. Ehkäpä sen vuoksi lähdin hiukan liian kovalla vauhdilla. Olisi pitänyt pysytellä tarkemmin tavoiteaikataulussa. Lisäksi kauden aikana on tullut tehtyä monenmoisia suorituksia, eikä motivaatio itsensä piiskaamiseen ole enää paras mahdollinen. Tämä oli kuitenkin erittäin hyvä harjoitus ensi kesän tavoitteeksi asettamaani Suomen rannikon melontaa varten. Tarkoitus on aloittaa rannikon melonta toukokuun lopulla ja olosuhteet silloin eivät ole välttämättä yhtään paremmat.