keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Kajakki käsimatkatavaroihin
Kuva: www.hiconsumption.com
Koottavia kajakkeja on ollut maailman sivu. Mutta jos oikeasti kajakki menisi sellaiseen tilaan, että sen voisi napata mukaan perheen lomamatkalle?
http://hiconsumption.com/2012/09/oru-folding-origami-kayak/
Koottavia kajakkeja on ollut maailman sivu. Mutta jos oikeasti kajakki menisi sellaiseen tilaan, että sen voisi napata mukaan perheen lomamatkalle?
http://hiconsumption.com/2012/09/oru-folding-origami-kayak/
tiistai 25. syyskuuta 2012
Ei enää alasti ilman turvavyötä - kuivapuku
Kuva: Timo Kortelainen
Päivät lyhenevät ja ilma kylmenee. Vesi jäähtyy hieman verkkaisempaan tahtiin, mutta jäähtyy kuitenkin. Hypotermiaoireisiin päättyneet satasen melonnat eivät suoranaisesti nosta innostusta, mutta avaavatpahan syyskauden.
Pääasiassa merellä melovana suurin osa kaudesta kuluu kuivapuku päällä. Kesän ensimmäiset lenkit ohuissa neopreeneissa tuntuvat kuin ajaisi kaupungilla alasti ilman turvavyötä. Ennenkuin päästään neopreeniin on kevät/kesä jo varsin pitkällä. Kevät on merellä melojalle se turhauttavin aika. Veden lämpötila yksin meloessa ei kutsu melomaan T-paidassa. Ilman lämpötila sen sijaan saattaa hyvinkin kutsua. Siis kuivapuku.
Kylmässä vedessä, lämpimässä kelissä meloessa lohduttaa Juoksija-lehden artikkeli tältä vuodelta. Tutkimusten mukaan kuumassa harjoittelu kehittää enemmän kuin viileässä harjoittelu. Hiussuonistot kasvavat, levittyvät ja avautuvat kohisten kuumassa harjoitellessa. Sauna auttaa yhtälailla kunnon kehittymisessä, joten vanhat legendat pitävät edelleen kutinsa. Toki joku tolkku tässäkin kannattaa pitää.
Syksy tasaa puntit. Ilma on viileä, vaikka vesi olisikin vielä kohtuullisen lämmintä. Kuivapuku meloessa tuntuu luontevalta valinnalta eikä hiosta. Minä olen ajautunut kahden kuivapuvun loukkoon. Hikilenkit melon Ursuitin välikuivapuvussa ja ryskäreissut sekä kylmän kelin melonnan Palmin Sidewinder Torrentissa.
(tämä sivu ei sisällä tuotesijoittelua, vaan rehellisiä mielipiteitä tai esiin tuotuja huhupuheita)
Ursuitin välikuivapukuni on niitä varhaisia malleja. Väljän puvun pinta on altis hiertymiselle. Käytän aina meloessani välikuivapuvun päällä anorakkia ja housuja. Siitä huolimatta puku hiertyi vatsan sivuilta puhki molemmilta puolilta. Osittain olin hiljaa tyytyväinen; vartaloni siis kiertyy meloessa.
Osasyy lienee puvun mitoituksessa. Muuten olisin kokoa L, mutta vasta hiljattain tapahtunut laskeutuminen puusta vaatii koon XL, jotteivat kyynervarret jäisi paljaiksi. Pukuun jää paljon löysiä laskoksia, jotka ovat alttiita kulumiselle aukkopeitteen ja liivin tuomassa rajapinnassa.
Yhteensaatettuna nämä hiersivät puvun puhki. Paikkasin ja teippasin ja käytän pukua edelleen. Valistuneempi kuluttaja olisi reklamoinut ajoissa.
Puku toimii hikiliikunnassa mainiosti. Goretex ohuessa puvussa hengittää oikeasti. Puku on kevyt ja väljä tyhjiin puristettunakin. Tällä asulla voi lenkkeillä. Vartalo pääsee kiertymään vapaasti. Aluskerraston kanssa puku antaa riittävästi aikaa tehdä epäonnistuneen eskimon jälkeen muitakin reskutuksia / uinteja. Mansetit ovat neopreenia, joten puvulla ei puljata koskessa, mutta kertaupotuksessa ja lyhyessä uinnissa se toimii mallikkaasti.
Palmin puku on varattu kylmiin keleihin ja harjoitteluun, jossa ryskätään niin, että ollaan kunnolla märkänä jatkuvasti. Aallokkomelontaharjoittelussa lämpimilläkin kesäkeleillä se on valintani. Kaksoisvyötärö ja kaksoislahkeet ovat onnistunut ratkaisu. Puku on tyylikäs. Orastavasta ylipainosta kärsivä keski-ikäinen puuha-asteen meloja (siis minä) näyttää Palmin puku päällä rautaiselta joka-kelin-melojalta.
Puvun kaula- ja rannemansetit ovat lateksia. Vesi ei takuulla pääse tihkumaan sisään. Huonona puolena mansettien kireyteen voisi liittää tietyn mahdollisuuden kiusallisuuseen. Erään syksyisen melonnan jälkeen poikkesin puku päällä ostamaan lähikaupasta saunakaljoja. Ojensin rahat kassalle ja kiekaisin murrosikäisen falsetista bassoon menevän OLe HYvä. Kaulus kun kulki juuri aataminomenan yli.
Retkikäytössä täytyy käyttää harkintaa. Hengittävyys on parhaimmillaan esitteessä. Reippaassa melonnassa paita kastuu. Kylmällä kelillä saa olla tarkkana melontatehon ja taukovaatteiden kanssa.
Olen kuullut, että on olemassa pukuja, jotka sopivat sekä rock´n rolliin että kuntomelontaan. Kokemusta ei ole, mutta kiinnostusta olisi. Toisaalta kolmas kuivapuku kuulostaa rajulta rahan menolta. Kuulemani huhupuheet koskevat Kokatatin pukuja. En voi kommentoida, koska kokemukset puuttuvat.
Inspiraatioksi syksyiseen melontaan linkitän filminpätkän. Filmin ensimmäiset minuutit ovat sponsorien mainoksia, mutta sen jälkeen tulee kaunista kuvaa. Minua tuo ainakin ryhdisti. Miksen ole ollut pitkään aikaan merellä. Merelle ja järvelle siis. Nyt on yksi kauneimmistä vuodenajoista meloa.
http://turbulensfilm.se/spela-filmen/
Päivät lyhenevät ja ilma kylmenee. Vesi jäähtyy hieman verkkaisempaan tahtiin, mutta jäähtyy kuitenkin. Hypotermiaoireisiin päättyneet satasen melonnat eivät suoranaisesti nosta innostusta, mutta avaavatpahan syyskauden.
Pääasiassa merellä melovana suurin osa kaudesta kuluu kuivapuku päällä. Kesän ensimmäiset lenkit ohuissa neopreeneissa tuntuvat kuin ajaisi kaupungilla alasti ilman turvavyötä. Ennenkuin päästään neopreeniin on kevät/kesä jo varsin pitkällä. Kevät on merellä melojalle se turhauttavin aika. Veden lämpötila yksin meloessa ei kutsu melomaan T-paidassa. Ilman lämpötila sen sijaan saattaa hyvinkin kutsua. Siis kuivapuku.
Kylmässä vedessä, lämpimässä kelissä meloessa lohduttaa Juoksija-lehden artikkeli tältä vuodelta. Tutkimusten mukaan kuumassa harjoittelu kehittää enemmän kuin viileässä harjoittelu. Hiussuonistot kasvavat, levittyvät ja avautuvat kohisten kuumassa harjoitellessa. Sauna auttaa yhtälailla kunnon kehittymisessä, joten vanhat legendat pitävät edelleen kutinsa. Toki joku tolkku tässäkin kannattaa pitää.
Syksy tasaa puntit. Ilma on viileä, vaikka vesi olisikin vielä kohtuullisen lämmintä. Kuivapuku meloessa tuntuu luontevalta valinnalta eikä hiosta. Minä olen ajautunut kahden kuivapuvun loukkoon. Hikilenkit melon Ursuitin välikuivapuvussa ja ryskäreissut sekä kylmän kelin melonnan Palmin Sidewinder Torrentissa.
(tämä sivu ei sisällä tuotesijoittelua, vaan rehellisiä mielipiteitä tai esiin tuotuja huhupuheita)
Ursuitin välikuivapukuni on niitä varhaisia malleja. Väljän puvun pinta on altis hiertymiselle. Käytän aina meloessani välikuivapuvun päällä anorakkia ja housuja. Siitä huolimatta puku hiertyi vatsan sivuilta puhki molemmilta puolilta. Osittain olin hiljaa tyytyväinen; vartaloni siis kiertyy meloessa.
Osasyy lienee puvun mitoituksessa. Muuten olisin kokoa L, mutta vasta hiljattain tapahtunut laskeutuminen puusta vaatii koon XL, jotteivat kyynervarret jäisi paljaiksi. Pukuun jää paljon löysiä laskoksia, jotka ovat alttiita kulumiselle aukkopeitteen ja liivin tuomassa rajapinnassa.
Yhteensaatettuna nämä hiersivät puvun puhki. Paikkasin ja teippasin ja käytän pukua edelleen. Valistuneempi kuluttaja olisi reklamoinut ajoissa.
Puku toimii hikiliikunnassa mainiosti. Goretex ohuessa puvussa hengittää oikeasti. Puku on kevyt ja väljä tyhjiin puristettunakin. Tällä asulla voi lenkkeillä. Vartalo pääsee kiertymään vapaasti. Aluskerraston kanssa puku antaa riittävästi aikaa tehdä epäonnistuneen eskimon jälkeen muitakin reskutuksia / uinteja. Mansetit ovat neopreenia, joten puvulla ei puljata koskessa, mutta kertaupotuksessa ja lyhyessä uinnissa se toimii mallikkaasti.
Palmin puku on varattu kylmiin keleihin ja harjoitteluun, jossa ryskätään niin, että ollaan kunnolla märkänä jatkuvasti. Aallokkomelontaharjoittelussa lämpimilläkin kesäkeleillä se on valintani. Kaksoisvyötärö ja kaksoislahkeet ovat onnistunut ratkaisu. Puku on tyylikäs. Orastavasta ylipainosta kärsivä keski-ikäinen puuha-asteen meloja (siis minä) näyttää Palmin puku päällä rautaiselta joka-kelin-melojalta.
Puvun kaula- ja rannemansetit ovat lateksia. Vesi ei takuulla pääse tihkumaan sisään. Huonona puolena mansettien kireyteen voisi liittää tietyn mahdollisuuden kiusallisuuseen. Erään syksyisen melonnan jälkeen poikkesin puku päällä ostamaan lähikaupasta saunakaljoja. Ojensin rahat kassalle ja kiekaisin murrosikäisen falsetista bassoon menevän OLe HYvä. Kaulus kun kulki juuri aataminomenan yli.
Retkikäytössä täytyy käyttää harkintaa. Hengittävyys on parhaimmillaan esitteessä. Reippaassa melonnassa paita kastuu. Kylmällä kelillä saa olla tarkkana melontatehon ja taukovaatteiden kanssa.
Olen kuullut, että on olemassa pukuja, jotka sopivat sekä rock´n rolliin että kuntomelontaan. Kokemusta ei ole, mutta kiinnostusta olisi. Toisaalta kolmas kuivapuku kuulostaa rajulta rahan menolta. Kuulemani huhupuheet koskevat Kokatatin pukuja. En voi kommentoida, koska kokemukset puuttuvat.
Inspiraatioksi syksyiseen melontaan linkitän filminpätkän. Filmin ensimmäiset minuutit ovat sponsorien mainoksia, mutta sen jälkeen tulee kaunista kuvaa. Minua tuo ainakin ryhdisti. Miksen ole ollut pitkään aikaan merellä. Merelle ja järvelle siis. Nyt on yksi kauneimmistä vuodenajoista meloa.
http://turbulensfilm.se/spela-filmen/
maanantai 24. syyskuuta 2012
Korjaus aiempaan - nopein sileä
Päivitin tilastoihin J-P:n Lahdessa melotun 24h:n kisan satasen väliajan 13.23. Se on tällä hetkellä nopein sileällä melottu satanen. Se on siis nopeampi kuin kaimapojan suksiaika muutaman vuoden takaa.
Tällä kertaa Roi tussahti
Kuva: Olli S
Olli ja Peksi saivat vielä näin loppukaudesta päähänsä ajatuksen meloa satanen sileällä vedellä. Ajankohdaksi he sopivat syyskuun 22. päivän. Kun Peksille sitten tuli pieni vamma käteen, lupasin minä lähteä Ollille kaveriksi. Minua on vaivannut pitkin syksyä vanha selkäongelma ja muutama lenkki surfskillä osoitti, että minun ahteri ei pidä siitä pelistä. Niinpä päätin lähteä liikkeelle omalla tutulla Isojalalla.
Simo ja Tiina tarjosivat jälleen tukikohdan Perunkajärvellä melonnallemme. Saavuimme Ollin kanssa paikalle jo perjantai-iltana. Illan valmistautumiseen kuului tietysti saunominen ja pieni varusteiden virittely. Aamulla oli herätys jo ennen viittä. Aamutoimien jälkeen pääsimme vesille suunnitellusti: Olli klo 6:07 ja minä 2 min myöhemmin. Myös Olli S ehti paikalle todistamaan lähtöämme. Aamu oli vielä melko pimeä, lämmintä oli vain muutama aste ja järven yllä oli sankka sumu. Oli pakko tuhlata heti gps:n pattereita ja käyttää taustavaloa, jotta sai suunnistettua sen avulla järven yli. Kun sitten menin tarpeeksi lähelle rantaa, pystyin erottamaan rantametsän ja suunnistamaan eteenpäin ilman gps:ää. Rannan matala vesi tuntui kyllä paikoin hidastavan vauhtia. Meloin kohti järven alapäätä (laskujoen suuta). Noin 4 km kohdalla tuli Olli yllättäen takaa. Hän ei pystynyt meloessa vaihtamaan gps:n karttanäyttöä näkyviin ja oli sumussa melonut siksakkia tietämättä tarkemmasta suunnasta mitään. Ollilla oli lisäksi kylmän kanssa ongelmia. Surffisuksessa kastuu vääjäämättä ja tällä kelillä se ei ole hyvä juttu. Minä annoin hänelle toiset hanskani kokeiltavaksi ja jatkoimme sitten kumpikin matkaa omaan tahtiin.
Noin tunnin kuluttua oli valjennut jo niin paljon että näin suunnistaa gps:n avulla ilman taustavaloa. Sen jälkeen navigoin gps:llä pysytellen järven keskellä syvimmällä kohdalla. Kummastakaan rannasta ei useaan tuntiin näkynyt vilaustakaan. Minä pystyin tankkaamaan energiaa vesillä ollessa mutta Olli ei kiikkerällä pelillään voinut olla vesillä hetkeäkään ilman melatuke. Hänellä olikin tarkoitus käydä useammin pikaisesti rannalla tankkaamassa. Ihmettelin ajatuksissani sitä, miten hän löytää sumussa mökille?
Ensimmäisen kierroksen täyttyessä mittarissa oli 30 km ja aikaa oli mennyt alle 4 tuntia. Olin selvästi edellä 14 tunnin tavoiteaikaani. Rannalla tapasin kylmettymisen vuoksi keskeyttämään joutuneen Ollin. Minulla ei kuivapuvussa ollut isompia ongelmia.
Toisen kierroksen alussa huomasin että tuuli alkoi vähitellen viriämään. Vaikka tuuli oli vastainen, niin se tuntui silti mukavalta, koska tuuli enteili sumun väistymistä. Sumu oli kuitenkin sitkeä eikä antanut helpolla periksi. 8 km:n vastatuuliosuudella tunsin, että vauhdin ylläpito vaatii nyt enemmän ponnisteluja. Onneksi sitä osuutta seurasi käännöksen jälkeen koko järven mittainen myötätuuliosuus, jossa yritinkin säästellä voimia. Hieman ennen puolimatkaa sumu vihdoin repeili hieman kohottaen mielialaa. Toisen pään käännöksen jälkeen oli sitten taas vuorossa 7 km vastatuuliosuus. Tuuli tuntui koko ajan voimistuvan ja muutamien aaltojen päällä näkyi jo pieni kuohaus. Tuulennopeus oli ehkä 2-4 m/s. Se ei ole kovin paljon, mutta melonnassa se tuntui heti. Jouduin ponnistelemaan selvästi enemmän pysyäkseni edes lähellä tavoitevauhtiani. Matka alkoi selvästi painaa kropassa. Tällä vastatuuliosuudella ”hävisin” 10 minuuttia tavoiteajasta. Se oli paljon. Lisäksi tuntemukset olivat sellaiset, että joudun vielä pudottamaan matkavauhtia selvästi, jos aion meloa koko matkan. Hidastuva vauhti taasen tietäisi sitä, että loppumatkan joutuisin melomaan väsyneenä pimeässä. Niinpä päädyin siihen, että matkanteko saa täällä kertaa riittää. Motivaatio ja kunto eivät tällä kertaa riitä perille asti.
Toisen kierroksen täyttyessä matkaa oli koossa 60 km ja aikaa olin käyttänyt 8 h 8 min. Viimeisen kympin hitaudesta huolimatta olin edelleen selvästi 14 tunnin tavoiteaikataulua edellä. Ilmoitin rannalla odottaville kannustajille, että minä keskeytän myös. Tiina, Kati ja Simo olivat valmistautuneet omalle päivälenkilleen ja niinpä minäkin jatkoin vielä matkaa heidän kanssaan. Omaa matkavauhtiani selvästi leppoisammalla vauhdilla melottu lisäkymppi palautti voimia mukavasti ja mielessä velloi ajatus matkan jatkamisesta. Nyt oli koossa jo 70 km ja olin edelleen tavoiteaikataulussa. Pidin kuitenkin aiemman päätökseni ja lopetin matkanteon. Saunan lämpö oli liian houkutteleva. 70 km:n matkaan käytin aikaa 10 tuntia ja 9 minuuttia.
Melonta koleassa säässä oli koetellut minuakin. Oikean käden nimetön sormi oli jo pitkään ollut tunnoton. Saunan lämmössä tunto kuitenkin palasi vähitellen. Tunnon palatessa huomasin, että oikeaan käteen oli matkan aikana syntynyt rasitusvamma, jota en kohmeisin käsin ollut edes havainnut. Peukalon tyvinivel ja ranne olivat kipeytyneet ja turvoksissa. Todennäköisesti tämä rasitusvamma olisi jossain vaiheessa pakottanut minut keskeyttämään.
Näin siis tällä kertaa. Vaikka matka jäi kesken, jotain tästäkin oppi. Syksyisen koleat olosuhteet eivät sovi parhaalla tavalla tällaiseen äärimäiseen ponnistukseen. Sankka sumu oli myös yllättävän suuri ongelma ja valoisan ajan lyhyys jättää pelivaran vähiin. Ehkäpä sen vuoksi lähdin hiukan liian kovalla vauhdilla. Olisi pitänyt pysytellä tarkemmin tavoiteaikataulussa. Lisäksi kauden aikana on tullut tehtyä monenmoisia suorituksia, eikä motivaatio itsensä piiskaamiseen ole enää paras mahdollinen. Tämä oli kuitenkin erittäin hyvä harjoitus ensi kesän tavoitteeksi asettamaani Suomen rannikon melontaa varten. Tarkoitus on aloittaa rannikon melonta toukokuun lopulla ja olosuhteet silloin eivät ole välttämättä yhtään paremmat.
Olli ja Peksi saivat vielä näin loppukaudesta päähänsä ajatuksen meloa satanen sileällä vedellä. Ajankohdaksi he sopivat syyskuun 22. päivän. Kun Peksille sitten tuli pieni vamma käteen, lupasin minä lähteä Ollille kaveriksi. Minua on vaivannut pitkin syksyä vanha selkäongelma ja muutama lenkki surfskillä osoitti, että minun ahteri ei pidä siitä pelistä. Niinpä päätin lähteä liikkeelle omalla tutulla Isojalalla.
Simo ja Tiina tarjosivat jälleen tukikohdan Perunkajärvellä melonnallemme. Saavuimme Ollin kanssa paikalle jo perjantai-iltana. Illan valmistautumiseen kuului tietysti saunominen ja pieni varusteiden virittely. Aamulla oli herätys jo ennen viittä. Aamutoimien jälkeen pääsimme vesille suunnitellusti: Olli klo 6:07 ja minä 2 min myöhemmin. Myös Olli S ehti paikalle todistamaan lähtöämme. Aamu oli vielä melko pimeä, lämmintä oli vain muutama aste ja järven yllä oli sankka sumu. Oli pakko tuhlata heti gps:n pattereita ja käyttää taustavaloa, jotta sai suunnistettua sen avulla järven yli. Kun sitten menin tarpeeksi lähelle rantaa, pystyin erottamaan rantametsän ja suunnistamaan eteenpäin ilman gps:ää. Rannan matala vesi tuntui kyllä paikoin hidastavan vauhtia. Meloin kohti järven alapäätä (laskujoen suuta). Noin 4 km kohdalla tuli Olli yllättäen takaa. Hän ei pystynyt meloessa vaihtamaan gps:n karttanäyttöä näkyviin ja oli sumussa melonut siksakkia tietämättä tarkemmasta suunnasta mitään. Ollilla oli lisäksi kylmän kanssa ongelmia. Surffisuksessa kastuu vääjäämättä ja tällä kelillä se ei ole hyvä juttu. Minä annoin hänelle toiset hanskani kokeiltavaksi ja jatkoimme sitten kumpikin matkaa omaan tahtiin.
Noin tunnin kuluttua oli valjennut jo niin paljon että näin suunnistaa gps:n avulla ilman taustavaloa. Sen jälkeen navigoin gps:llä pysytellen järven keskellä syvimmällä kohdalla. Kummastakaan rannasta ei useaan tuntiin näkynyt vilaustakaan. Minä pystyin tankkaamaan energiaa vesillä ollessa mutta Olli ei kiikkerällä pelillään voinut olla vesillä hetkeäkään ilman melatuke. Hänellä olikin tarkoitus käydä useammin pikaisesti rannalla tankkaamassa. Ihmettelin ajatuksissani sitä, miten hän löytää sumussa mökille?
Ensimmäisen kierroksen täyttyessä mittarissa oli 30 km ja aikaa oli mennyt alle 4 tuntia. Olin selvästi edellä 14 tunnin tavoiteaikaani. Rannalla tapasin kylmettymisen vuoksi keskeyttämään joutuneen Ollin. Minulla ei kuivapuvussa ollut isompia ongelmia.
Toisen kierroksen alussa huomasin että tuuli alkoi vähitellen viriämään. Vaikka tuuli oli vastainen, niin se tuntui silti mukavalta, koska tuuli enteili sumun väistymistä. Sumu oli kuitenkin sitkeä eikä antanut helpolla periksi. 8 km:n vastatuuliosuudella tunsin, että vauhdin ylläpito vaatii nyt enemmän ponnisteluja. Onneksi sitä osuutta seurasi käännöksen jälkeen koko järven mittainen myötätuuliosuus, jossa yritinkin säästellä voimia. Hieman ennen puolimatkaa sumu vihdoin repeili hieman kohottaen mielialaa. Toisen pään käännöksen jälkeen oli sitten taas vuorossa 7 km vastatuuliosuus. Tuuli tuntui koko ajan voimistuvan ja muutamien aaltojen päällä näkyi jo pieni kuohaus. Tuulennopeus oli ehkä 2-4 m/s. Se ei ole kovin paljon, mutta melonnassa se tuntui heti. Jouduin ponnistelemaan selvästi enemmän pysyäkseni edes lähellä tavoitevauhtiani. Matka alkoi selvästi painaa kropassa. Tällä vastatuuliosuudella ”hävisin” 10 minuuttia tavoiteajasta. Se oli paljon. Lisäksi tuntemukset olivat sellaiset, että joudun vielä pudottamaan matkavauhtia selvästi, jos aion meloa koko matkan. Hidastuva vauhti taasen tietäisi sitä, että loppumatkan joutuisin melomaan väsyneenä pimeässä. Niinpä päädyin siihen, että matkanteko saa täällä kertaa riittää. Motivaatio ja kunto eivät tällä kertaa riitä perille asti.
Toisen kierroksen täyttyessä matkaa oli koossa 60 km ja aikaa olin käyttänyt 8 h 8 min. Viimeisen kympin hitaudesta huolimatta olin edelleen selvästi 14 tunnin tavoiteaikataulua edellä. Ilmoitin rannalla odottaville kannustajille, että minä keskeytän myös. Tiina, Kati ja Simo olivat valmistautuneet omalle päivälenkilleen ja niinpä minäkin jatkoin vielä matkaa heidän kanssaan. Omaa matkavauhtiani selvästi leppoisammalla vauhdilla melottu lisäkymppi palautti voimia mukavasti ja mielessä velloi ajatus matkan jatkamisesta. Nyt oli koossa jo 70 km ja olin edelleen tavoiteaikataulussa. Pidin kuitenkin aiemman päätökseni ja lopetin matkanteon. Saunan lämpö oli liian houkutteleva. 70 km:n matkaan käytin aikaa 10 tuntia ja 9 minuuttia.
Melonta koleassa säässä oli koetellut minuakin. Oikean käden nimetön sormi oli jo pitkään ollut tunnoton. Saunan lämmössä tunto kuitenkin palasi vähitellen. Tunnon palatessa huomasin, että oikeaan käteen oli matkan aikana syntynyt rasitusvamma, jota en kohmeisin käsin ollut edes havainnut. Peukalon tyvinivel ja ranne olivat kipeytyneet ja turvoksissa. Todennäköisesti tämä rasitusvamma olisi jossain vaiheessa pakottanut minut keskeyttämään.
Näin siis tällä kertaa. Vaikka matka jäi kesken, jotain tästäkin oppi. Syksyisen koleat olosuhteet eivät sovi parhaalla tavalla tällaiseen äärimäiseen ponnistukseen. Sankka sumu oli myös yllättävän suuri ongelma ja valoisan ajan lyhyys jättää pelivaran vähiin. Ehkäpä sen vuoksi lähdin hiukan liian kovalla vauhdilla. Olisi pitänyt pysytellä tarkemmin tavoiteaikataulussa. Lisäksi kauden aikana on tullut tehtyä monenmoisia suorituksia, eikä motivaatio itsensä piiskaamiseen ole enää paras mahdollinen. Tämä oli kuitenkin erittäin hyvä harjoitus ensi kesän tavoitteeksi asettamaani Suomen rannikon melontaa varten. Tarkoitus on aloittaa rannikon melonta toukokuun lopulla ja olosuhteet silloin eivät ole välttämättä yhtään paremmat.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Ocean Kaykak Cruce
www.oceankayakcruce.com
Tässä kisassa on selvät säännöt. Pisteestä A pisteeseen B. Kajakkivalinta vapaa. Nopein voittaa.
Loka-marraskuun vaihteessa järjestetään kutkuttavin melontakilpailu pitkään aikaan. Lähtöpaikka Marokko, maali Lanzarote. Matkaa kertyy linnuntietä noin 130km. Nopeimpien ennustetaan selviävän kilpailusta 25-30 tunnissa. Maksimiaika on 55 tuntia. Kukin kilpailija vastaa itse vauhdistaan, huollostaan ja navigoinnistaaan.
Suurin osa kilpailusta kuluu niin, ettei rantojen läheisyys häiritse keskittymistä. Aurinkovoidettakin tarvitaan vain 11 tuntia vuorokaudessa.
http://www.oceankayakcruce.com/
Tässä kisassa on selvät säännöt. Pisteestä A pisteeseen B. Kajakkivalinta vapaa. Nopein voittaa.
Loka-marraskuun vaihteessa järjestetään kutkuttavin melontakilpailu pitkään aikaan. Lähtöpaikka Marokko, maali Lanzarote. Matkaa kertyy linnuntietä noin 130km. Nopeimpien ennustetaan selviävän kilpailusta 25-30 tunnissa. Maksimiaika on 55 tuntia. Kukin kilpailija vastaa itse vauhdistaan, huollostaan ja navigoinnistaaan.
Suurin osa kilpailusta kuluu niin, ettei rantojen läheisyys häiritse keskittymistä. Aurinkovoidettakin tarvitaan vain 11 tuntia vuorokaudessa.
http://www.oceankayakcruce.com/
tiistai 18. syyskuuta 2012
Lokakuu lähestyy
Kotivesiultran kilpailukausi on maaliskuusta lokakuuhun. Kilpailukautta on vielä jäljellä. Pohjoisen suorittajat ovat saaneet lämmön päälle. Ensi viikonloppuna pukkaa taas uutta tulosta Rovaniemen suunnasta.
Aiemmin luvatusta poiketen suksimestari ei kisaa. Ei liene enää edes yllättävää, että sileän satasen melovat Olli Vainio ja Ilkka Vaara. Tällä kertaa satanen hiihdetään surffisuksilla. Taitaa olla niin, että keksii minkä kisan tahansa niin nuo sinne tulevat - ja hyvä niin.
HUOMIO JA SEIS - KOTIVESIULTRA
Kautta on vielä jäljellä, mutta haluan laittaa muutaman kysymyksen kypsymään. Kesken kautta ei mitään muuteta, mutta nyt voi pohtia avoimin mielin tulevaa kautta.
1) Mikä on oikea lajivalikoima kotivesiultraan?
- Mennäänkö perinteisellä satasella vai otetaanko mukaan 24h?
- Jätetäänkö lasten matkat ja kolmiottelu sikseen?
2) Luodaanko kaksi sarjaa: sileä ja myötämäki?
3) Luodaanko muita rajoitteita ja sääntöjä?
- Esim luokat retki ja avoin. Retki tarkoittaisi kajakkia, jossa on vähintään kaksi vesitiivistä laipiota ja avoin sitten ihan mitä tahansa.
- Mitkä olisivat soutuveneiden luokat, jos niitä taas tulisi? Vai pitäisikö tässä vaiheessa vetää sellainen johtopäätös, että Kotivesiultra on vain kajakeille / vast?
4) Pitäisikö meidän perustaa ultramelontaseura (ks endurance.fi juoksupuolella)
5) Pitäisikö meidän järjestää avoin satasen kisa jossain?
Saadun palautteen perusteella olisin valmis sarjoihin myötämäki ja sileä. Matkat olisivat 100km ja 24h.
Roin myötämäkitulokset ovat sellaisia, että niille pitää hakea kilpailijat maailmalta. En edes usko, että missään päin maailmaa on melottu alamäkisatasta aikaan 7,5h.
Vuorokauden kisan puolesta puhuisi Lahden MUM:n jatkuvuus. Kovat kisaajat retkisarjassa / avoimessa tekisivät lajia tunnetuksi. Jo nyt kiinnostusta osoittaneella joukolla Lahden kilpailusta tulee mielenkiintoinen ja jännittävä. Jahka järjestäjät saavat mukaan muutaman tosissaan kisaavan entisen urheilutähden Venäjältä niin kasassa on vuoden 2013 suurin melontatrilleri.
VIELÄ MUUTA MELONNASTA
Haluasin sinun kertovan:
1) Mikä kosketti sinua melonnassa tänä vuonna eniten, mikä olin suurin elämyksesi? Elämyksen tai koskettavuuden ei tarvitse olla Kotivesiultraan liittyvää, se voi olla mitä tahansa.
2) Miten melontavuotesi sujui? Oliko se retkien täyttämää vai tasaista kuntomelontaa?
Kaikkiin näihin runsaisiin kysymyksiin voi vastata kommentoimalla tätä kirjoitusta tai lähettämällä postia tulososoitteeseen yt100wf ät gmail piste com.
Pitkä matka ei millään ilveellä muutu lyhyemmäksi, mutta yhdessä se saattaa olla hauskempaa.
Aiemmin luvatusta poiketen suksimestari ei kisaa. Ei liene enää edes yllättävää, että sileän satasen melovat Olli Vainio ja Ilkka Vaara. Tällä kertaa satanen hiihdetään surffisuksilla. Taitaa olla niin, että keksii minkä kisan tahansa niin nuo sinne tulevat - ja hyvä niin.
HUOMIO JA SEIS - KOTIVESIULTRA
Kautta on vielä jäljellä, mutta haluan laittaa muutaman kysymyksen kypsymään. Kesken kautta ei mitään muuteta, mutta nyt voi pohtia avoimin mielin tulevaa kautta.
1) Mikä on oikea lajivalikoima kotivesiultraan?
- Mennäänkö perinteisellä satasella vai otetaanko mukaan 24h?
- Jätetäänkö lasten matkat ja kolmiottelu sikseen?
2) Luodaanko kaksi sarjaa: sileä ja myötämäki?
3) Luodaanko muita rajoitteita ja sääntöjä?
- Esim luokat retki ja avoin. Retki tarkoittaisi kajakkia, jossa on vähintään kaksi vesitiivistä laipiota ja avoin sitten ihan mitä tahansa.
- Mitkä olisivat soutuveneiden luokat, jos niitä taas tulisi? Vai pitäisikö tässä vaiheessa vetää sellainen johtopäätös, että Kotivesiultra on vain kajakeille / vast?
4) Pitäisikö meidän perustaa ultramelontaseura (ks endurance.fi juoksupuolella)
5) Pitäisikö meidän järjestää avoin satasen kisa jossain?
Saadun palautteen perusteella olisin valmis sarjoihin myötämäki ja sileä. Matkat olisivat 100km ja 24h.
Roin myötämäkitulokset ovat sellaisia, että niille pitää hakea kilpailijat maailmalta. En edes usko, että missään päin maailmaa on melottu alamäkisatasta aikaan 7,5h.
Vuorokauden kisan puolesta puhuisi Lahden MUM:n jatkuvuus. Kovat kisaajat retkisarjassa / avoimessa tekisivät lajia tunnetuksi. Jo nyt kiinnostusta osoittaneella joukolla Lahden kilpailusta tulee mielenkiintoinen ja jännittävä. Jahka järjestäjät saavat mukaan muutaman tosissaan kisaavan entisen urheilutähden Venäjältä niin kasassa on vuoden 2013 suurin melontatrilleri.
VIELÄ MUUTA MELONNASTA
Haluasin sinun kertovan:
1) Mikä kosketti sinua melonnassa tänä vuonna eniten, mikä olin suurin elämyksesi? Elämyksen tai koskettavuuden ei tarvitse olla Kotivesiultraan liittyvää, se voi olla mitä tahansa.
2) Miten melontavuotesi sujui? Oliko se retkien täyttämää vai tasaista kuntomelontaa?
Kaikkiin näihin runsaisiin kysymyksiin voi vastata kommentoimalla tätä kirjoitusta tai lähettämällä postia tulososoitteeseen yt100wf ät gmail piste com.
Pitkä matka ei millään ilveellä muutu lyhyemmäksi, mutta yhdessä se saattaa olla hauskempaa.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Skinner 18 S
Kuva: Timo Lehtonen
Eräketun sivuilla on katsaus ja pari kuvaa Skinner 18 S -prototyypistä. Proto on pelkkää maalattua lasikuitumattoa. Gelcoatit tulevat sitten myöhemmin.
Protoa on koemelottu jo siellä täällä. Nyt kajakki oli jälleen matkalla. En saanut koemelontaa järjestymään, mutta onnistuin juttelemaan hetken Timon kanssa. Vanhemmat nettisurffaajat muistanevat keltapohjaisen melonta.fi-sivuston, jossa Timo Lehtonen luonnosteli ihannekajakkiaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin proto kulkee jo laineilla.
Pohja on keskeltä pyöreä. Pyöreällä pohjalla on pienin märkäpinta-ala ja pienin kulkuvastus. Englanninkielisessä tekstissä käytetään usein termiä skin friction, jos joku innostuu googlailemaan. Pitkänmatkan kilpailijalle alhainen kulkuvastus tavoitenopeudessa on usein maksiminopeutta tärkeämpi ominaisuus.
Pyöreä pohja tuo kevytkulkuisuutta, mutta myös jonkun verran alkukiikkeryyttä. Kajakin lievää alkukiikkeryyttä Timo suhteutti kertomalla, että se on alkutukevampi kuin Streamliner tai Inuk. Alkukiikkeryyden tuntu on henkilökohtainen asia. Toiselle tärisevän alkukiikkerä kajakki on toiselle jokakelin työjuhta. Henkilökohtaiseen tasoon suhteutettu liiallinen alkukiikkeryys heikentää käytettävissä olevaa melontapotentiaalia. Tekniikka takkuaa eikä voima siirry tarkoituksenmukaisesti veteen. Skinnerin pitäisi olla kaikkien merikajakeilla meloneiden opittavissa.
Protossa on kiinteä evä, mutta sarjamalleihin tulee säätöevä. Timo kysyi, että milläs nopeusalueella retkisarjassa ultraavan kajakin pitäisi olla kevytkulkuinen. Vastasin että 9kmh ja hiukan yli. Timon mukaan karkea protoversio kulkee jo erittäin kepeästi 9 ja 9+ nopeutta. Sarjatuotannossa gelcoatilla päällystetty liukuneekin vielä hieman kevyemmin.
Jos tämän lukijoissa on joku, joka on päässyt Skinneriä testaamaan joko HSKG:ssa tai muualla niin olisimme kiinnostuneet kommenteista.
Jäämme odottamaan sekä kommentteja että kevään testejä.
Kuva: Timo Lehtonen
P.S. youtuben haku Skinner 18 S tuo pari minuuttia liikkuvaa kuvaa uutuudesta.
Eräketun sivuilla on katsaus ja pari kuvaa Skinner 18 S -prototyypistä. Proto on pelkkää maalattua lasikuitumattoa. Gelcoatit tulevat sitten myöhemmin.
Protoa on koemelottu jo siellä täällä. Nyt kajakki oli jälleen matkalla. En saanut koemelontaa järjestymään, mutta onnistuin juttelemaan hetken Timon kanssa. Vanhemmat nettisurffaajat muistanevat keltapohjaisen melonta.fi-sivuston, jossa Timo Lehtonen luonnosteli ihannekajakkiaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin proto kulkee jo laineilla.
Pohja on keskeltä pyöreä. Pyöreällä pohjalla on pienin märkäpinta-ala ja pienin kulkuvastus. Englanninkielisessä tekstissä käytetään usein termiä skin friction, jos joku innostuu googlailemaan. Pitkänmatkan kilpailijalle alhainen kulkuvastus tavoitenopeudessa on usein maksiminopeutta tärkeämpi ominaisuus.
Pyöreä pohja tuo kevytkulkuisuutta, mutta myös jonkun verran alkukiikkeryyttä. Kajakin lievää alkukiikkeryyttä Timo suhteutti kertomalla, että se on alkutukevampi kuin Streamliner tai Inuk. Alkukiikkeryyden tuntu on henkilökohtainen asia. Toiselle tärisevän alkukiikkerä kajakki on toiselle jokakelin työjuhta. Henkilökohtaiseen tasoon suhteutettu liiallinen alkukiikkeryys heikentää käytettävissä olevaa melontapotentiaalia. Tekniikka takkuaa eikä voima siirry tarkoituksenmukaisesti veteen. Skinnerin pitäisi olla kaikkien merikajakeilla meloneiden opittavissa.
Protossa on kiinteä evä, mutta sarjamalleihin tulee säätöevä. Timo kysyi, että milläs nopeusalueella retkisarjassa ultraavan kajakin pitäisi olla kevytkulkuinen. Vastasin että 9kmh ja hiukan yli. Timon mukaan karkea protoversio kulkee jo erittäin kepeästi 9 ja 9+ nopeutta. Sarjatuotannossa gelcoatilla päällystetty liukuneekin vielä hieman kevyemmin.
Jos tämän lukijoissa on joku, joka on päässyt Skinneriä testaamaan joko HSKG:ssa tai muualla niin olisimme kiinnostuneet kommenteista.
Jäämme odottamaan sekä kommentteja että kevään testejä.
Kuva: Timo Lehtonen
P.S. youtuben haku Skinner 18 S tuo pari minuuttia liikkuvaa kuvaa uutuudesta.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Skinner 18S!?
Skinner 18S ei tule olemaan nopein. Se saattaa olla kevytkulkuisin niissä nopeuksissa mitä ultraaja kaipaa. Mikä hitto se oikein on?
Tähän palataan pian.
PeK
Tähän palataan pian.
PeK
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Vaan kuinka sujuu alamäkimiehiltä rock´n roll?
Eiköhän se virtaavan veden alamäkimelonta ole juuri sitä rock´n rollia. Sen sijaan alamäkimies ja suksimies näyttävät 22.9. miten sujuu sileä. Surffisukset saavat kyytiä klo 06 alkaen. Toinen on se aiempien vuosien sileän ykköstykki ja toinen on kolunnut jo tämän vuoden alamäkiultrat. Molemmat suksivat satasta järvioloissa.
Uskallan luvata kovan sileän satasen ajan.
Jääkäämme odottamaan.
Uskallan luvata kovan sileän satasen ajan.
Jääkäämme odottamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)