KayakPro Marlin ja sen penkki

Marlin kellumassa tyhjänä

Viime kesänä hankin KayakPron Marlinin. Meloin sillä pääasiassa tyynillä keleillä. Penkin korkeus teki siitä tasoiselleni melojalle sen verran kiikkerän, että aallokko ei kutsunut. Yritin satasta, mutta penkin muotoilu ei kohdannut ahterini muotoilua. Väliaika 20km:n kohdalla lupaili hyvää, mutta olo alkoi olla jo aika ahdistunut. Jatkoin melontaa, mutta tuskallinen ahterin nostelu penkistä oli alkanut. Löin hanskat tiskiin 43km:n kohdalla.

Marlinin alkuperäinen penkki

Tiedän, että persekipuisena pystyy melomaan. Olin melonut Lahdessa erittäin tuskaisen taukojen katkoman 130km Nelon kilpuri-inkvistitioistuimella. Nyt olo oli jo kympin jälkeen tukalaa. Tuntumaa ei helpottanut edes geeli-istuityyny. Tämä penkki ei kertakaikkiaan sopinut minulle.

Marlin meni loppukaudeksi tauolle.

Yritin satasta vielä kerran syyskuussa NDK Tritonilla veljen kanssa. Tämäkin satanen päättyi keskeytykseen. Päätös syntyi 52km:n kohdalla. Lähdimme tekemään urheilusuoritusta. Savon syyskeli oli aika räväkkä. Kevyet anorakit ja ohuet neopreenihousut eivät riittäneet. Veli oli jo selvissä hypotermian oireissa kun rantauduimme ja minulla horkka hakkasi. Tritonin rungossakin oli ongelma. Lasikuituisen kaksikon pohja oli niin mulju, että jos jalat laittoi suoriksi niin tuntui miten pohja taipui aallon päällä. Ponnisteluista huolimatta nopeus oli huono.

Tritonilla keskeytykseen

Silloisen vitutuksen vallassa päätin että vuonna 2013 en edes yritä mitään kisaa. Melon jos sattuu huvittamaan. Aika harvoin huvitti. Tänä vuonna tulee nippa nappa 500km täyteen.

Kesällä 2013 tilasin Marliniin penkin niinkin läheltä kuin Uudesta-Seelannista. Bumfortable saapui parissa viikossa, mutta muut kesäkiireet ja ryhtymisrajoitteisuus hidastuvat projektin alkua.

Elokuun lopulla ryhdyin toimeen. Poistin edellisen istuimen kiskon korokkeet dwellerillä. Naapurit nauttivat kun jurrasin minirälläkällä ja hiomakoneella kaikuvaa hiilikevlarrunkoa terassin pöydällä parin illan ajan. Myönnän, että alussa teki hieman pahaa ruhjoa oivallista penkkikiinnikettä. Mukavamman penkin lisäksi olin tekemässä istuimesta myös aiempaa matalempaa. Tällä tavoittelin tukevuutta ja käyttökelpoisuutta myös aallokossa, jota aiemmin olin arastellut. Kyllä Lahden kisan meloisi korkealla lypsyjakkarallakin, mutta harjoittelu merellä tuppaisi jäämään suojaiseen ees taas melontaan, jollei tukevuus vanhana aloittaneelle melojalle lisääntyisi. Sitä ees taas melontaa tarjoaa Lahti MUM yllin kyllin.

Hiotaan

Penkin hienosäätöä varten liimasin aluksi leveät velcrot penkkiin ja pohjaan. Tarvittaessa sen säätöjä pystyisi muuttamaan koemelontojen mukaisesti. Selkätueksi muotoilin solumuovikimpaleesta 10 cm leveän palan.

Ensimmäisessä koemelonnassa tuntui hyvältä. Tukevuus oli lisääntynyt ja penkin mukavuus täytti mainosmiesten lupaukset. Aallokossa tuntui yllättäen epävakaalta. Solumuovinen penkki oli sivuiltaan löysä eikä tarjonnut mitään tukea. Asensin seuraavaksi koepalat penkin sivuille. Vot! Tukevuus löytyi kun oli mihin lantiolla nojata. Rakensin vielä parit sivutuet ennenkuin hyvä löytyi. Nykyisillä tuilla istuin on napakka. Ne eivät kuitenkaan aiheuta epämukavuutta tai puutumista.

Uuden penkin kokeiluasetukset

Säätöihin meni löysällä rytmillä aikaa. Asetellaan, melotaan ja havaitaan puutteet. Kun taas ehtii ja viitsii niin säädetään lisää jne.

Kun säädöt alkoivat olla kohdillaan, pääsin runttaamaan vauhtilenkin. Oli iloinen yllätys, että melontalenkillä sai vatsalihasten lisäksi rasitusjomotuksen jalkoihin. Nyt pääsi kerrankin polkemaan kunnolla!

Mökkivesillä kuvausvarustuksessa

Syksyn aikana ei uudella penkillä tullut tehtyä kuin seitsemän lenkkiä. Aaltotuntuma alkoi löytyä pikkuhiljaa. Pikkusurffiyritystäkin pääsin hakemaan. En minä sillä vielä tyhjänä isoon keliin lähtisi, mutta tuntuma löytynee. Jos eteen ja taakse nakkaa pienet painosäkit niin kyllä tällä vielä Villingin kiertokin päästään kohtuullisella kelilla kokemaan.

Veli ja Marlin mökkivesillä