Ounasjoki on suorituspaikkana jo entuudestaan tuttu, koska olemmehan meloneet aikaisemmatkin suoritukset kyseisellä joella. Keväällä satasta meloessa Ounasjoen Marraskosken virtaama oli 1250 m3/s ja tulva oli huipussaan. Nyt Marraskosken virtaamamittari näytti perjantaina n. 70 m3/s. Normaalisti kesällä virtaama Marraskoskella on n. 100 m3/s tai jopa hieman yli. Eli joki oli todella kuiva. Kittilän Könkäällä virtaama oli n. 30 m3/s ja Kaukosessa 40 m3/s.
Joen virtaaman heikkous aiheutti monenlaisia ongelmia. Kaikki joen kosket ja nivat olivat erittäin hankalia meloa alas. Päävirta vaihteli joen laidalta toiselle, eikä suoraa laskulinjaa tahtonut mistään löytyä. Koskien ja nivojen matalikot, kivet ja niiden väistely hidastivat matkan tekoa paljon ja lisäksi veivät ylimääräisiä voimia. Kuormassa olevan retkikajakin ohjaaminen on aika työlästä varsinkin tiukemmissa tilanteissa. Tutuiksi tulivat tiukat kallistukset, kaarivedot ja etuperäsinkäännökset. Paikoin joutui käyttämään myös hidastavaa alatukikäännöstä, jotta kajakin sai käännettyä halutulle linjalle.
Kajakin ohjattavuutta vaikeutti painona ollut kuorma. Mukana molemmilla oli kaikki viikonloppuretken varusteet poisluettuna teltta. Melonta-asuja oli molemmilla kaksi kappaletta erilaisille lämpötiloille. Vaihtovaatteita ja kerraston paitoja oli hieman normaalia enemmän. Myös vettä oli mukana normaalia enemmän.
Pimeällä melontaa kertyi noin viiden tunnin ajalta. Olimme varustautuneet kypäriin kiinnitetyillä otsalampuilla. Ilkalla oli suunnistajille tarkoitettu otsalappu, joka ei valaissut pimeällä joella lainkaan. Ollilla oli normaali neljän ledin lamppu, jolla ei nähnyt senkään vertaa. Tumma vesi yhdistettynä joen pinnalla olevaan sumuun syö kaiken valon, joten paremmin näki vähäisessä luonnonvalossa, jota pilvinen keli vielä vähensi. Pimeällä matalissa paikoissa melominen aiheutti pohjakosketuksia ja kiviin sekä matalikkoihin törmäyksiä. Onneksi kajakit ovat viisaita. Kun hetkeksi lopettaa melonnan, ja katsoo minne kajakin keula kääntyy, siellä menee nopein ja syvin uoma. Kajakin keula hakeutuu aina nopeimpaan virtaan.
Matkan teko aloitettiin suunniteltua aikaisemmin ja hieman alempaa Leviltä. Tämä aiheutti sen, että Alakylän kohdalta alkavat kosket jouduimme melomaan aluksi pimeässä ja sehän oli kerrassaan jännää touhua. Ensisijaisesti menimme ääntä kohti, eli sinne missä kohina kuuluu ja valkoiset aallonpäät näkyvät. Siellä saattaisi olla eniten vettä, ja useimmiten olikin. Sielläkin kajakin keula haki virran syvimmän ja nopeimman kohdan.
Taukoja pidimme matkalla yhteensä n. 2 h 30 min. Nukkua ei välillä tarvinnut ja ”virkeinä” meloimme koko matkan. Ensimmäinen 100 km tuli täyteen ajassa 12 h 24 min. Ensimmäiseen sataseen sisältyy alkumatkan pitkä suvanto, jolla matkaa n. 50 km. Viimeisellä 50 km:n matkalla mukana oli Kotalan Simo, joka kiritti ja piti seuraa väsyneille matkaajille. Keskinopeus koko matkalla oli n. 8,1 km/h taukoineen ja liikkeellä ollessa keskinopeus oli n. 9 km/h.
Retken ansiosta löytyi yllytyshulluuden raja. Matka opetti paljon varsinkin virran lukutaidon tärkeydestä ja retkikajakin ohjausliikkeiden hallinnasta. Kajakin hallinta kuormattuna on tuolla vedenkorkeudella oltava täysin kunnossa. Etukäteen harjoitellut erilaiset melanvedot, kallistukset ja niiden valinta tietyissä tilanteissa on oltava selkäytimessä. Jos nyt kysyttäisi: Milloin seuraavan kerran? Vastaus: Ei ikinä.
Perillä kysyttiin: Miltä nyt tuntuu? Vastaus: Ihan ku olis melonut.
Unohdin liittää kertomukseen kuvan Ollin kajakista ja varusteista. Nyt soon siinä.
VastaaPoistaAlamäkiultraajien kokemuksista voi kuunnella YLE areenasta Lapin Radion toimittamassa jutussa:
VastaaPoistahttp://areena.yle.fi/radio/1647244